Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kananmunan kuoret lannoitteena merkityt tekstit.

Kananmunan kuorista kalsiumia ruukkukukille

On taas se aika vuodesta, kun viherkasveja voi siirtää isompiin ruukkuihin.  Pikainen tarkistuskierros osoitti, että melkein kaikki kotini viherkasvit näyttivät olevan tyytyväisiä oloihinsa - paitsi kirjovehka. Häpeäkseni tunnustan, että se oli vieläkin samassa ruukussa, johon olin sen pari vuotta sitten lykännyt. Vehkan oli saatava uusi tilavampi koti! Varastosta löytyi isompi ruukku, ja uutta kukkamultaakin oli tullut hankittua, joten eipä sitten muuta kuin vehkaa uuteen kotiin muuttamaan. Ruukun pohjalle ripottelin kerroksen rikki rutisteltuja kananmunan kuoria. Kananmunan kuorien laittaminen ruukun pohjalle tai kukkamullan sekaan on vanha niksi, jonka moni on saattanut kuulla vaikkapa isoäidiltään. Muistelen kirjoittaneeni aiheesta muutama vuosi takaperin Hortoilijan muistiinpanoja -blogissanikin.  Mitä hyötyä kananmunan kuorista oikein on? Ensinnäkin niistä liukenee multaan kalsiumia, jonka kasvi voi näin kätevästi hyödyntää. Toisekseen kuorenpalaset ilmastoivat multaa....