Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2022.

Kirpparipöytä tuotti mukavasti

Kirjoitan vaihteen vuoksi raporttia vähän aikaa sitten pitämäni kirpparipöydän tuotosta. (Ks. myös päivitys Kirpparipöytä on varattu, 12.12.2021.) Pöytä oli Löytölähde-nimisellä kirpparilla, jonka omistaja, Arja, kertoi työstään päivityksessäni  Millaista työtä on kirpparin pitäminen? Arja kertoo kokemuksistaan (6.3.2021).  Millaiset tavarat tekivät tällä kertaa kauppansa? Ihan ensimmäiseksi menivät sukulaisen kutomat kaksi mattoa. En ihmettele tätä ollenkaan, sillä matot olivat täysin käyttämättömät ja kauniin väriset. Sukulainen oli määritellyt kappalehinnaksi 25 euroa, joka oli mielestäni varsin kohtuullinen maksu uudenveroisesta matosta.  Vaatteita ei tällä kertaa ollut myynnissä montaakaan kappaletta. Jälkikasvun hyväkuntoiset mustat farkut menivät, samoin aikoja sitten pieniksi jääneet villasukat, lapaset ja pipo.  Urheiluvälineistä ensimmäisenä ostettiin jääkiekkokypärä. Myös hyväkuntoiset monot menivät nopsasti. Yllättäen kauppansa teki myös tasapainoilualusta, jonka laitoin my

Tein löylytuoksun tuoreista yrteistä

Olen kirjoittanut kaksi päivitystä löylytuoksujen tekemisestä. Ensimmäinen löytyy otsikolla Metsäinen löylytuoksu valmistuu vaivattomasti (27.9.2020), toinen otsikolla  Lempeä löylytuoksu katajasta (25.4.2021). Näitä molempia tuoksuja voi tehdä sekä kuivatuista että tuoreista havun palasista. Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa tuoreista kaupan yrteistä tehtyä löylytuoksua. Ohjeen löysin Vihreän keijun verkkosivuilta, ja se oli lyhykäisyydessään tällainen: " Hauduta haluamaasi yrttiä kuumassa vedessä. Siivilöi yrtit hetken kuluttua pois veden joukosta, heitä kiukaalle ja nauti aromikkaista löylyistä." Olin aiemmin päivällä ostanut kaupasta sitruunamelissaruukun. Vihreän keijun ohjeessa ei sanota, paljonko tuoreita yrttejä pitää käyttää, mutta arvelisin, että kaikki pienessä ruukussa olevat. En kuitenkaan raaskinut leikata kaikkia oksia pois, sillä onhan sitruunamelissa myös mainio teeyrtti. Niinpä käytin löylytuoksuun tuoreita yrttejä noin puolen ruukullisen verran. Vastoin ohj

Banaaniletut maistuvat niin aamupalaksi kuin jälkiruoaksikin

Villi ja vihreä -blogin ihan ensimmäinen postaus (Ylikypsistä banaaneista syntyy herkullisia keksejä, 13.4.2020) sivusi ruokahävikkiä: on ekologisesti järkevämpää keksiä parhaat päivät nähneille kasviksille uusiokäyttöä kuin heittää ne biojäteastiaan. Palaan taas tuohon aiheeseen ja kertoilen banaanilettujen tekemisestä. Banaaniletut valmistuivat helposti ja nopeasti. Niihin tulevien banaanien on parempikin olla kypsiä ja pehmeitä, jotta niiden soseuttaminen haarukalla onnistuu. Tein letut seuraavalla ohjeella: 2 banaania 1 dl kaurahiutaleita tai mysliä 2 kananmunaa 1/2 tl kanelia Puolitin ohjeen ja käytin kaurahiutaleiden sijaan kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä sisältävää mysliä. Näin toimin: 1. Soseutin pehmentyneen banaanin haarukalla. 2. Lisäsin muut ainekset joukkoon ja sekoitin tasaiseksi. 3. Paistoin kasviöljyssä molemmin puolin. Miltä banaaniletut maistuivat? En yhtään liioittele, kun sanon, että erittäin hyviltä. Makua voi muunnella käyttämällä myslin sijaan kaurahiutaleita t

Kuinka vihreä on vihreä? Vesa, Vihreiden aktiivijäsen, kertoo ajatuksistaan

Koska blogini nimi on Villi ja vihreä, minulta on joskus kysytty, olenko Vihreiden jäsen. Vastaus on kielteinen: en omista Vihreiden enkä minkään muunkaan puolueen jäsenkirjaa. Saattaapa olla, etten tule koskaan omistamaankaan. Seuraan kyllä politiikkaa jonkin verran, mutta mikään Suomessa vaikuttava puolue ei ainakaan tällä hetkellä tunnu ihan omalta. Eri puolueiden kannattajiin liitetään perinteisesti tietynlaisia mielikuvia ja jopa ennakkoluuloja. Näin on laita myös Vihreiden jäsenten. "Se on semmoinen viherpiipertäjä, kasvattaa ituja ja syö vain jotain rehuja." "Ei sillä mitään autoa ole, fillarilla vimputtaa kesät talvet, lumihangessa 30 asteen pakkasessakin." "Se asuu vanhassa kansakoulussa, kasvattaa nauriita ja hoitaa lampaita." "Erakkona elää metsän keskellä, kalastaa ja tutkii rahkasammaleen leviämistä." Myönnän, että nuo mainitsemani esimerkit Vihreän liiton jäseniin liittyvistä mielikuvista ovat  kärjistettyjä. Edellytetäänkö kuitenki

Hyvästi vuosi 2021!

Minulla on ollut jo useamman vuoden ajan tapana ottaa kerran kuukaudessa kuva täsmälleen samasta paikasta ja koota kuvat vuoden lopussa yhteen. Tällaisen kuvakokoelman tein myös vuodesta 2021. Otin tammikuun kuvan tasan tarkkaan vuosi sitten, 1.1.2021. Valitsin kuvauspaikan sillä perusteella, että olin jo edellisenä syksynä ottanut paikalta mielestäni ihan onnistuneen otoksen. Muistan, että vuosi sitten oli mukava pikku pakkanen ja että puissa oli kaunis ohut lumikerros.  Kun myöhemmin kotona tutkin otosta, huomasin heti, että koivun oksa oli tunkenut itsensä mukaan kuvan yläreunaan. En kuitenkaan ryhtynyt rajaamaan oksaa pois. Ajattelin, että eikös se ole hyväkin, jos kuva on mahdollisimman todenmukainen.  Helmikuussa huomasin, että kuvauspaikka ei ollutkaan paras mahdollinen. Ai miksikö? No, tammikuun alussa lunta oli ollut niin niukasti, että olin päässyt järven rantaan vaivatta. Helmikuussa en enää päässytkään, sillä kävelytien ja rannan väliin oli kertynyt valtavia lumikinoksia. Y