Jälkikasvun valmistujaisjuhliin on enää vajaa viikko aikaa. Juhlat pidetään täällä kotona, ja kummasti vain alkaa silmä huomata putsaamista kaipaavia paikkoja. Joku voi tietysti ajatella, että ehkäpä kodin siivoamisen olisi voinut aloittaa hieman aikaisemmin. No, ei ole ollut aikaa. Kylpyhuoneen lattialaatat eivät ole keränneet hirmuisesti kalkkia. Se voi johtua siitä, että vesi ei ole tällä alueella erityisen kalkkipitoista. Toisaalta myös kuivaan kylpyhuoneen lattian lastalla ja tekstiilirätillä joka ikisen suihkukerran jälkeen. Eivät laatat kyllä ihan puhtailtakaan näyttäneet. Mitäpä jos kokeilisin niiden puhdistamiseen sitruunaa? Kyseistä hedelmää pidetään luonnon omana tehopuhdistajana. Salaisuus on orgaanisessa sitruunahapossa, jota on sitruunan mehussa noin viisi prosenttia. Happo poistaa niin likaa kuin epämiellyttäviä hajujakin. Olen käyttänyt sitruunaa moneen muuhunkin kodin puhdistustoimeen. Viime keväänä kirjoitin postauksessani Lavuaari puhtaaksi sitruunanpuolikkaalla (
VILLI JA VIHREÄ -blogi käsittelee ekologisuuteen liittyviä aiheita kuten kierrättämistä, ruokahävikin vähentämistä ja teollisten puhdistusaineiden korvaamista kotikonstein. Blogin toinen tärkeä aihepiiri on luonnon villiyrttien hyödyntäminen niin ruoan laittamisessa kuin kotikosmetiikassakin.