Siirry pääsisältöön

Saisiko kylppärin laatat puhtaaksi sitruunalla?


Jälkikasvun valmistujaisjuhliin on enää vajaa viikko aikaa. Juhlat pidetään täällä kotona, ja kummasti vain alkaa silmä huomata putsaamista kaipaavia paikkoja. Joku voi tietysti ajatella, että ehkäpä kodin siivoamisen olisi voinut aloittaa hieman aikaisemmin. No, ei ole ollut aikaa.

Kylpyhuoneen lattialaatat eivät ole keränneet hirmuisesti kalkkia. Se voi johtua siitä, että vesi ei ole tällä alueella erityisen kalkkipitoista. Toisaalta myös kuivaan kylpyhuoneen lattian lastalla ja tekstiilirätillä joka ikisen suihkukerran jälkeen. 

Eivät laatat kyllä ihan puhtailtakaan näyttäneet.


 Mitäpä jos kokeilisin niiden puhdistamiseen sitruunaa? Kyseistä hedelmää pidetään luonnon omana tehopuhdistajana. Salaisuus on orgaanisessa sitruunahapossa, jota on sitruunan mehussa noin viisi prosenttia. Happo poistaa niin likaa kuin epämiellyttäviä hajujakin. 

Olen käyttänyt sitruunaa moneen muuhunkin kodin puhdistustoimeen. Viime keväänä kirjoitin postauksessani Lavuaari puhtaaksi sitruunanpuolikkaalla (10.4.2021) siitä, miten sitruunahappo tepsi likaisiin lavuaareihin. 

Ohjeen puhdistaa kylpyhuoneen laatat sitruunalla löysin Kodin Kuvalehden verkkosivuilta (Kodinkuvalehti.fi). Näin toimin:

1. Halkaisin sitruunan ja hieroin sen mehua laattaan muutaman minuutin ajan. Käytin apuna siivousliina. 

2. Huuhtelin lattian huolellisesti vedellä.


En osaa sanoa, näyttävätkö laatat nyt puhtaammilta. Ehkä vähän? Yksi sitruunan puolikas ei todellakaan riittänyt koko kylpyhuoneen lattian käsittelyyn; sen avulla sai jynssättyä ehkä yhden viidesosan lattian pinta-alasta. Elikäs sitruunoita on ostettava lisää. 


Toisaalta juhlavieraat tuskin konttailevat kylpyhuoneen lattialla laattojen puhtautta syynäämässä. :)


Lähde:
Kodinkuvalehti.fi   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...

Kaikkien aikojen paras kirpparituotto!

Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet niin tiiviisti muuton merkeissä, että blogin päivittämiselle ei yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa. Vanhassa asunnossa on vieläkin pois roudattavaa tavaraa, mutta kyllä tässä vihdoinkin voiton puolella aletaan olla :)  Muistuipa sitten mieleen, että en ole vielä kirjoittanut edes raporttia tämän kesän kirpparimyynnistä! Kirjoitin myyntipöydän varaamisesta postauksessani Ja taas lähti tavaraa kirpparille jo heinäkuun puolivälissä. Sain vähän lisäaikaa myyntipöydälleni, ja lopuksi sain myydä tavaroita 50 prosentin alennuksella. Tästäkin huolimatta kirpparipöydän purkamisesta on vierähtänyt aikaa luvattoman paljon. Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että en muista ikinä saaneeni näin hyvää tuottoa myyntipöydästäni. Tosin täytyy myöntää, että en ole kirjannut muistiin kymmenen vuoden takaisten myyntipöytien tuottoja. Silloin myin jälkikasvun hylkäämiä leluja, jotka tekivät kauppansa todella hyvin.  Tämän kesän myyntipöytää rakentaessani mietin, m...