Tammikuun postaukseni ovat olleet kovin siivouspainotteisia, myönnän, mutta en malta olla vielä kertomatta operaatiosta nimeltä uuninpuhdistus. Heti aluksi tunnustettakoon, että olen hyvin laiska uuninpuhdistaja. Edellisestä kerrasta on aikaa... En tohdi edes paljastaa, kuinka kauan (nolottaa). Olen joskus puhdistanut uunin seoksella, jossa oli ruokasoodaa ja etikkaa. Muistan, että uunin piti olla päällä jonkin aikaa puhdistuksen aikana. En valitettavasti ollut kirjoittanut ohjetta muistiin. Nopealla selauksella netistä löytyi runsaasti ruokasoodan ja etikan käyttöön perustuvia uuninpuhdistusohjeita. Osassa mukana oli myös suolaa. Päädyin lopulta www.sato.fi/kotona-sivustolta löytämääni ohjeeseen. Sen mukaan uuniin pinttyneitä tahroja voi poistaa seuraavanlaisella ohjeella: 1. Tee seos, jossa on 2 rkl ruokasoodaa 2 rkl etikkaa ja 2 rkl kuumaa vettä. Kun seos alkaa tahmautua, se on valmista käytettäväksi. 2. Ota pellit ja ritilät pois ja levitä tahnaa likaisiin kohtiin. 3. Anna tah
VILLI JA VIHREÄ -blogi käsittelee ekologisuuteen liittyviä aiheita kuten kierrättämistä, ruokahävikin vähentämistä ja teollisten puhdistusaineiden korvaamista kotikonstein. Blogin toinen tärkeä aihepiiri on luonnon villiyrttien hyödyntäminen niin ruoan laittamisessa kuin kotikosmetiikassakin.