Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

Hyvästi, vuosi 2020!

  Vuosi 2020 ei tainnut mennä keneltäkään ihan ennakkosuunnitelmien mukaisesti.  Omassa elämässäni suurimmat muutokset tapahtuivat työelämän puolella: enpä olisi vuosi sitten uskonut, että tulen opettamaan nuorille äidinkieltä ja kirjallisuutta etänä, oman keittiönpöydän ääressä. Se oli sen verran rankka työrupeama, etten missään nimessä toivoisi sen toistuvan. Oli tietysti muitakin harmittavia muutoksia. Eniten kirpaisi Norjan-matkan peruuntuminen. Lauttalippujen hinnan sain takaisin, lentolipuista ei ole kuulunut pihaustakaan sitten kesäkuun. Myös erään hartaasti odotetun konsertin peruuntuminen kirpaisi. Pitäisikö kuitenkin etsiä positiivisia puolia kuluneesta vuodesta? Ensimmäisenä tulee mieleen, että minä ja lähimmäiseni säästyimme koronatartunnalta. Muutenkin saimme elää varsin terveinä. Se on toki hyvä asia se.  Kun ei päässyt matkoille tai muihinkaan huvituksiin, aikaa jäi enemmän kaikkeen muuhun, kuten esimerkiksi valokuvaamiseen.  Olen jo viiden vuoden ajan ottanut kerran k

Aineeton joululahja - kaksinkertainen jouluilo

  Kirjoitin edellisessä päivityksessäni (13.12.2020) joululahjojen ekologisesta paketoimisesta. Tavaralahjoja ei tuolloin ollut paketoitavaksi kuin kaksi, sillä olemme lähipiirin kanssa suosineet jo muutaman vuoden ajan aineettomia lahjoja. Tänä(kin) vuonna lahjoitan erään läheisen puolesta rahaa Suomen eläinsuojeluyhdistykselle eli SEY:lle.  Miksi eläinsuojeluyhdistykselle?  Yksi syy on se, vuoden 2020 aikana Suomessa on syntynyt ns. kissakriisi. Kissoja on hylätty aiempaakin enemmän, mikä johtunee ainakin osittain koronan mukanaan tuomasta taloudellisesta ahdingosta. SEY:n laskelmien mukaan Suomessa hylätään vuodessa yli 20 000 kissaa. Luku on valtava. Toinen syy on se, että itselläni on kaksi kissaa. Niillä ei ole puutetta mistään (paitsi välillä ehkä emännän huomiosta). Jos voin lahjoituksellani auttaa edes muutamaa julmasti luonnon varaan heitettyä eläintä, niin hyvä.  Jälkikasvukin  on  tehnyt puolestani lahjoituksen SEY:lle, mistä olen iloinen. Hänen oma lahjoituskohteensa on ku

Foliostako joululahjapaperin korvaaja?

  Nyt alkaa olla aika ryhtyä miettimään joululahjojen hankkimista ja mahdollista paketoimista. Itse pyrin antamaan aineettomia lahjoja, mutta toki muutama tavarakin on läheisten toivomuksissa mainittu. Miten ne voisi paketoida mahdollisimman ympäristöystävällisesti? Perinteiset joululahjapaperit ovat toki kauniita mutta kierrättämisen kannalta ongelmallisia: niitä kun ei saa laittaa paperinkeräysastiaan, vaikka ne todistettavasti paperia ovatkin. Joululahjapaperien sisältämät painovärit ja muut epäpuhtaudet eivät näet sovi kiertokuidun raaka-aineeksi. Ainut tapa päästä eroon käytetyistä  joululahjapapereista on sulloa ne sekajätteeseen. Sama kohtalo odottaa myös värikkäitä lahjanaruja.  Joululahjapaperien korvaajiksi on ehdotettu muun muassa sanomalehtipaperia ja kankaita. Toki myös kierrätettyjen lahjapapereiden, -pakkausten ja -pussien käyttäminen on huomattavasti ekologisempaa kuin uusien ostaminen. Itse olen käyttänyt joululahjojen kääreenä sanomalehteä, ja mielestäni se on toiminu

Omatekoinen ilmanraikastin, osa 2

  Kokeilin marraskuun alussa ilmanraikastimen tekemistä. Idean moiseen puuhaan sain www.askelterveyteen.com-sivustolta. Ensimmäisessä kokeilussani ilmanraikastimen aineksina olivat vesi, sitruuna ja kuivattu rosmariini. Kerroin kokemuksistani blogipäivityksessä Omatekoinen ilmanraikastin - ei kemikaaleja, ei lisäaineita (1.11.2020).  Koska  ensimmäinen raikastin onnistui aika hyvin, ajattelin kokeilla toistakin askelterveyteen.com-sivustolla esiteltyä ohjetta. Tähän ilmanraikastimeen tarvitaan 1 rkl kanelijauhetta, appelsiininkuorta ja 2,5 dl vettä. Näin toimin:  1. Kuorin appelsiinin ja pilkoin kuoren osat pienemmiksi palasiksi. 2. Laitoin kaikki ainekset kattilaan. 3. Kun vesi alkoi kiehua, pienensin lämpötilaa ja annoin seoksen kiehua vielä 5 minuuttia (ohjeen mukaan 3-5 min). 4. Otin kattilan pois liedeltä ja annoin seoksen jäähtyä. 5. Siivilöin appelsiininpalaset pois sukkahousuja apuna käyttäen. 6. Kaadoin nesteen suihkepulloon. Miten ilmanraikastin onnistui? Keittovaiheessa ka