Villi ja vihreä

Jaa-a, tässähän voisi pitkästä aikaa pitää hieman rätinkiä kirpparipöydän tuotosta... Kirjoitin aiheesta edellisen kerran otsikolla Kirpparipöytä on valmis! Menivätköhän hinnat kohdilleen? (4.12. 2022). No, miten kävi, menivätkö joulukuisen kirpparipöydän hinnat kohdilleen? Kaikesta päätellen eivät :(  Olin suunnitellut myyntipöydän niin, että siinä olisi mahdollisimman paljon jouluisia myyntituotteita. Vaatteita oli vähän, mutta yritin valita joukkoon vähän hipleämpiä, sellaisia, jotka sopisivat osaksi pikkujouluasua.  Etsin pöytään myös jälkikasvun täysiä hajuvesipulloja, kosteusvoidetuubeja, koruja ja pikkutilpehööriä. Ajattelin, että ne voisivat sopia joululahjoiksi. Joulukuusenkoristeitakin oli, ja myyntipöydän jo laitettuni kiikutin sinne myös vanhan joulukuusenjalan.  Neljän päivän kuluttua vain yksi ainoa tuote oli tehnyt kauppansa. Arvaatteko mikä? No se jälkikasvun vanha lumikola (2,50 e)! Tästä tein nerokkaan päätelmän, että olin hinnoitellut tuotteeni liian korkealle. Olin

Jokainen Villi ja vihreä -blogiin tutustunut tietää, että pyrin elämään ympäristöä ja lähiluontoa kuormittamatta. Yksi pahe minulla kuitenkin on: olen ihastunut talouspaperiin ja käytän sitä ihan liikaa. Talouspaperia kuluu päivän mittaan esimerkiksi astianpesukoneeseen menevien likaisten astioiden esipuhdistamiseen. Jostain syystä en koskaan huuhtele niitä vedellä vaan pyyhkäisen isoimmat ruoanroiskeet ja murut talouspaperiin. Sitä, mistä tämä tapa juontaa juurensa, en osaa sanoa.  Viime kuukausina olen yrittänyt vähentää talouspaperin kulutusta puolittamalla yksittäisen arkin ennen käyttöä. (Toki myynnissä on puoliarkkirullia, mutta niiden hinta on ainakin minun laskujeni mukaan korkeampi kuin tavallisten.) Puolittamisesta huolimatta kompostoriin päätyy yllättävän paljon talouspaperijätettä. Liinavaatekaappia penkoessani löysin hyllyn pohjalta vanhan rikkinäisen lakanan, jonka olin säilönyt sinne muutama vuosi takaperin jatkokäsittelyä odottamaan. Korjaaminen ei olisi enää onnistunut

  Piti kirjoittaa postaus ihan eri aiheesta, mutta eilen illalla sattui niin kumma juttu, että nyt on ihan pakko kertoa siitä. Ehkä löytyy vertaistukeakin :) Istuskelin mukavasti olkkarin sohvalla ja katsoin telkkaria. Talo jalavan varjossa oli elokuva, joka sai katseeni liimautumaan television vastaanottimeen. Olen nähnyt kyseisen leffan ainakin kerran aiemmin, mutta sen verran aikaa siitä on kulunut, etten ihan kunnolla muistanut sen kaikkia henkilöitä ja juonen kiemuroita.  Menossa oli kohtaus, jossa elokuvan henkilöt liikkuvat maaseututalon, Howard´s Endin, pihalla. Kohtaus oli kuvattu kesäaikaan, joten siinä näkyi puita, vihreää nurmikkoa ja kauniita kukkasia. Sitten yhtäkkiä alkoi kuulua ampiaisen tai mehiläisen surinaa. Mietin, oliko kovaääninen surina jätetty elokuvan ääniraitaan tarkoituksella. Haluttiinko sillä korostaa Howard´s Endin luonnonläheisyyttä ja luoda eroa Lontoon kaupunkimaisiin tunnelmiin?  Elokuva eteni, ja siirryttiin pois ulkotiloista. Pörriäisen surina jatkui

  Vuosi vaihtui kymmenisen tuntia sitten, ja on taas aika vuotuisen kuvakollaasin. Sen idea on yksinkertainen: otan vuoden ajan kerran kuukaudessa kuvan tismalleen samasta paikasta.  Aloitin vuosikollaasien tekemisen tammikuussa 2016, eli tämä on laskujeni mukaan järjestyksessään kahdeksas. Vuosi sitten kuvauskohteeksi valikoitui läheisen joen sillalta avautuva maisema.  Alkuvuoden kuvista huomaa, että joki ei ollut jäässä. Olikos se niin, että vuoden 2022 alussa ei ollut kovia pakkasia tai ainakaan pitkiä pakkasjaksoja? Ensimmäisen jääpeitteensä joki sai vasta joulukuun kuvassa. Toukokuun kuva tuo mieleen, että vuonna 2022 kevät oli pahasti myöhässä.  Näin ollen ero touko- ja kesäkuun välillä on todella suuri.  Heinäkuun kuvauspäivänä on näköjään paistanut aurinko. Olisikohan innokkaan kuvaajan kannattanut odottaa muutama tunti, jotta kuvasta olisi tullut parempi? Syyskuussa 2022 on näköjään ollut jo ruskaa. Lokakuun kuva puolestaan todistaa, että kuukausi on mainettaan parempi. Puiss