Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2022.

Oliko perunajauhoista kuivasampoon korvikkeeksi?

  Perjantaina minua katseli peilistä ankean näköinen olento. Oliko joku Halloween-hirviö lähtenyt hiippailemaan etuajassa ja livahtanut kylpyhuoneeseen? Ei, pitkin hampain oli myönnettävä, että tuo nuupahtanut naamataulu kuului minulle.   Eihän se kuva ehkä muuten olisi tavallisesta poikennut, mutta hiukset! Ne roikkuivat silmilläni rasvaisina ja likaisina. Miksi? Olin nerokkaasti jättänyt edellisen illan hiustenpesun väliin, koska olin varannut kampaamoajan lauantaille. Taustalla tässä oli ajatus, että siellähän ne kuitenkin laittavat kutrit ojennukseen... Kauppareissu oli kuitenkin tehtävä eli ihmisten ilmoille piti uskaltautua. Mikä neuvoksi? Kuivasampoota minulla ei ollut, enkä muutenkaan pidä sen käyttöä kovin suotavana. Eipä muuta kuin vanhan kansan vinkkejä muistelemaan. Muistan kuulleeni, että jos ennen vanhaan on vastaan tullut tilanne, ettei vettä ja pesuainetta ole ollut saatavilla, hiukset on saatettu saada parempaan kuosiin muun muassa ruis- ja vehnäjauhojen tai kaurahiuta

Omatekoinen laventelijalkavoide syntyi nopsasti

  Innostuin erilaisten voiteiden tekemisestä muutama vuosi takaperin. Tässä Villi ja vihreä -blogissa olen kertonut ainakin mesiangervo- ja poimulehtivoiteen valmistamisesta (ks. päivitykset  Kuinka onnistui yrttivoiteen tekeminen? 23.8. 2020   ja Tein vartalovoiteen poimulehdistä - ihan itse! 25.10 2020).  Nyt kokeilin tehdä jalkavoidetta laventelin lehdistä. Käytin voiteeseen n. 1 dl laventeliöljyä ja n. 10 g mehiläisvahaa. Tuo otsikko on ehkä hieman harhaanjohtava, sillä vaikka laventeliöljyn saostaminen voiteeksi kävikin hetkessä, esivalmistelut veivät aikaa.  Ensinnäkin saksin pihalla kasvavasta ruukkulaventelista useaan otteeseen lehtiä ja levitin ne kuivumaan tarjottimelle huoneenlämpöön. Annoin niiden kuivua parin päivän ajan.  Kun kuivattuja lehtiä oli mielestäni tarpeeksi, laitoin ne lasipurkkiin ja kaadoin päälle suodattamatonta oliiviöljyä (myös pellava- ja manteliöljy sopivat tarkoitukseen) sen verran, että kaikki lehdet peittyivät. Annoin öljyn tekeytyä kolmen viikon ajan

Nokkosen siemenet ovat suomalaista superruokaa

Kukaan tuskin enää suuremmin yllättyy tiedosta, että harmillisena vihulaisena pidetty nokkonen on erittäin hyödyllinen kasvi. Kyseinen villiyrtti sisältää muun muassa kalsiumia, rautaa, magnesiumia ja erilaisia vitamiineja ja on näin ollen varsin terveellistä syötävää. Kesällä käsittelinkin aihetta päivityksessäni  Nokkoskeitto kruunaa kesän (27.6. 2022).  Toki nokkosta voi halutessaan käyttää niin hiusten- ( Nokkosvesi hoitaa hiuksia , 3.7. 2022) kuin kauneudenhoidossakin ( Nokkonen käy kasvonaamioksikin , 13.7. 2022). Laimennettu nokkosvesi on myös oiva lannoite pihakasveille.  Monet nokkosruoat tehdään nokkosen versoista, mutta ei sovi unohtaa, että myös kasvin siemenet ovat hyvin terveellistä syötävää. Nokkonen tekee kahdenlaisia siemennorkkoja. "Poikanorkot" ovat lyhyitä ja pieniä, "tyttönorkot" pitkiä ja tuuheita. Viimeksi mainituissa on enemmän ravinteita, joten kannattaa kerätä niitä. Eivät "poikanorkotkaan" tosin myrkyllisiä ole.  Milloin nokkosen