Siirry pääsisältöön

Oliko perunajauhoista kuivasampoon korvikkeeksi?

 

Perjantaina minua katseli peilistä ankean näköinen olento. Oliko joku Halloween-hirviö lähtenyt hiippailemaan etuajassa ja livahtanut kylpyhuoneeseen? Ei, pitkin hampain oli myönnettävä, että tuo nuupahtanut naamataulu kuului minulle.  

Eihän se kuva ehkä muuten olisi tavallisesta poikennut, mutta hiukset! Ne roikkuivat silmilläni rasvaisina ja likaisina. Miksi? Olin nerokkaasti jättänyt edellisen illan hiustenpesun väliin, koska olin varannut kampaamoajan lauantaille. Taustalla tässä oli ajatus, että siellähän ne kuitenkin laittavat kutrit ojennukseen...

Kauppareissu oli kuitenkin tehtävä eli ihmisten ilmoille piti uskaltautua. Mikä neuvoksi? Kuivasampoota minulla ei ollut, enkä muutenkaan pidä sen käyttöä kovin suotavana. Eipä muuta kuin vanhan kansan vinkkejä muistelemaan.

Muistan kuulleeni, että jos ennen vanhaan on vastaan tullut tilanne, ettei vettä ja pesuainetta ole ollut saatavilla, hiukset on saatettu saada parempaan kuosiin muun muassa ruis- ja vehnäjauhojen tai kaurahiutaleiden avulla. Mieleeni tuli, että eräs työkaverini mainitsi kerran perunajauhojenkin sopivan tähän tarkoitukseen. Eipä muuta kuin kokeilemaan!

Oli minulla kuitenkin vielä sen verran järkeä tallella, että en kaatanut perunajauhoja päähäni suoraan pakkauksesta. Sen sijaan otin sieltä teelusikalla jauhoja lautaselle ja vein sen kylppäriin. Siitä sitten vaan perunajauhoja nuutuneille hiuksille levittelemään.

Millainen lopputulos oli? No, hiukset näyttivät vähemmän rasvaisilta kuin ennen käsittelyä, se on myönnettävä. Valitettavasti ne vain näyttivät vähän muultakin. Perunajauhoja oli nimittäin todella hankalaa saada piiloon hiusten alle. Lopputulos: tyylikkään harmaaraidalliset hiukset! Ja nimenomaan niitä harmaita hiuksiahan minä olin lähdössä seuraavana päivänä kampaamoon peittämään. 

Hyvän aikaa tuhrattuani sain harmaat raidat piiloon, mutta lopputulema näytti vieläkin hieman  epäilyttävältä. Tämän kokemuksen viisastuttamana sanoisin, että tummahiuksisille perunajauhot eivät ehkä ole se paras mahdollinen kuivasampoon korvike. Saattaa olla, että vaaleat hiukset suostuvat kätkemään ne paremmin. 

Miten uskalsin lähteä kauppaan? No pipo päässä tietenkin! 


Jos joku ihmettelee, miksi postauksessa on tuollainen aiheeseen liittymätön luontokuva, niin kerrottakoon, että kuvat yksinäisestä perunajauhopakkauksesta saati likaisista tai harmaaraidallisista hiuksistani eivät olleet kovinkaan esteettisiä. Voihan kuvan toisaalta tulkita niinkin, että luonto kiittää, kun ei käytä teollista kuivasampoota.    

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...

Kaikkien aikojen paras kirpparituotto!

Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet niin tiiviisti muuton merkeissä, että blogin päivittämiselle ei yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa. Vanhassa asunnossa on vieläkin pois roudattavaa tavaraa, mutta kyllä tässä vihdoinkin voiton puolella aletaan olla :)  Muistuipa sitten mieleen, että en ole vielä kirjoittanut edes raporttia tämän kesän kirpparimyynnistä! Kirjoitin myyntipöydän varaamisesta postauksessani Ja taas lähti tavaraa kirpparille jo heinäkuun puolivälissä. Sain vähän lisäaikaa myyntipöydälleni, ja lopuksi sain myydä tavaroita 50 prosentin alennuksella. Tästäkin huolimatta kirpparipöydän purkamisesta on vierähtänyt aikaa luvattoman paljon. Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että en muista ikinä saaneeni näin hyvää tuottoa myyntipöydästäni. Tosin täytyy myöntää, että en ole kirjannut muistiin kymmenen vuoden takaisten myyntipöytien tuottoja. Silloin myin jälkikasvun hylkäämiä leluja, jotka tekivät kauppansa todella hyvin.  Tämän kesän myyntipöytää rakentaessani mietin, m...