Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2020.

Tein vartalovoiteen poimulehdistä - ihan itse!

  Olen tässä syksyn mittaan kokeillut voiteiden tekemistä. Ensimmäinen kokeilu oli mesiangervovoide, jonka valmistuksesta raportoin 23.8.2020 päivityksessäni Kuinka onnistui yrttivoiteen tekeminen? Mesiangervovoiteeseen tuli laitettua vähän liikaa mehiläisvahaa, joten siitä tuli varsin kiinteää. Se ei kuitenkaan ole haitannut, koska voidetta on tarkoituskin levittää vain kipeisiin kehonosiin eli näin ollen aika pienille ihoalueille. Itse olen laittanut mesiangervovoidetta silloin tällöin oikuttelevaan alaselkään.  Samoin kuin mesiangervo-, myös poimulehtivoiteen pohjana toimii yrttiöljy. Poimulehtiöljyn tekemisestä kerroin 16.8.2020 päivityksessäni Omatekoinen poimulehtiöljy hellii ihoa. Tavoitteenani oli, että poimulehtivoiteesta tulisi helposti levittyvä, koko vartalolle sopiva kosteusvoide. Ensin piti siis tehdä poimulehtiöljy. Näin toimin: 1. Laitoin puhtaaseen lasipurkkiin kuivattuja poimulehtiä.  2. Kaadoin kuivattujen yrttien päälle suodattamatonta oliiviöljyä. 3. Suljin purkin

Veisinkö vanhat vaatteet SPR:n kirppikselle?

  Kerroin syyskuisessa päivityksessäni kokemuksia kirpparipöydän pitämisestä koronakevään jälkeen (Ankea kevät piristysruiske kirpparimyynnille? 20.9.2020). Vaikka vaatteet tekivät kauppansa aiempia vuosia paremmin, myymättä jäi yhtä sun toista. Nämä vaatekappaleet vein Suomen Punaisen Ristin kirpputorille. SPR:n kirppis vastaanottaa vaatteiden lisäksi muun muassa kodintekstiilejä, huonekaluja ja astioita. Itse olen lahjoittanut sinne lähinnä vaatteita ja kenkiä, joskus myös kirjoja ja sarjakuvia.  Vaatteita lahjoitettaessa on tarkistettava, että vaatekappaleet ovat ehjiä ja tahrattomia. Reikiä niissä ei saa olla, mutta pieni nukka kankaan pinnassa ei haittaa. Vaatetta tutkiessa voi miettiä, onko se sellaisessa kunnossa, että itse voisi sitä käyttää. Vaatteen tyylillä ei ole väliä. Kolme vuosikymmentä sitten hankittu vaate voi olla jollekulle todellinen löytö - edellyttäen, että se on ehjä ja käyttökelpoinen. Myöskään sesongilla ei ole väliä: kesällä voi lahjoittaa talvivaatteita ja ta

Tallensin kesää tuoksupusseihin

    Syysloman ensimmäinen sunnuntai on täällä keskisessä Suomessa näyttäytynyt niin harmaana ja sateisena, että ulos ei ole tehnyt mieli nokkaansa pistää.  Jos tilanteessa haluaa nähdä jotain hyvää, niin onpahan ainakin ollut aikaa askarrella. Teinkin muutaman tuoksupussin, jotka on tarkoitus sujauttaa liinavaatekaappiin joko pyyhkeiden tai lakanoiden väliin. Olen aiemmin tehnyt tuoksupusseja kuivatuista mesiangervon kukista. Tuoksu oli kyllä voimakas ja säilyi pitkään, mutta pusseihin tuli ajan kuluessa pistävä sävy, joka ei ollut kovin miellyttävä. Lisäksi tuntui vähän hassulta tuhlata hyödyllistä lääkekasvia käyttämällä sitä pelkkänä tuoksunantajana. Minulla on kyllä vielä runsaasti kuivattuja mesiangervon kukkia, mutta käytän niitä teeaineksina. Osa kukinnoista meni mesiangervovoiteeseen, jonka tekemisestä kerroin 23.8. blogipäivityksessäni. Tällä kertaa laitoin tuoksupusseihin kuivattuja juhannusruusun terälehtiä.  Keräsin terälehdet kesäkuussa ja kuivatin niitä muutaman päivän