Siirry pääsisältöön

Kirpparipöytä tuotti mukavasti


Kirjoitan vaihteen vuoksi raporttia vähän aikaa sitten pitämäni kirpparipöydän tuotosta. (Ks. myös päivitys Kirpparipöytä on varattu, 12.12.2021.)

Pöytä oli Löytölähde-nimisellä kirpparilla, jonka omistaja, Arja, kertoi työstään päivityksessäni Millaista työtä on kirpparin pitäminen? Arja kertoo kokemuksistaan (6.3.2021). 

Millaiset tavarat tekivät tällä kertaa kauppansa? Ihan ensimmäiseksi menivät sukulaisen kutomat kaksi mattoa. En ihmettele tätä ollenkaan, sillä matot olivat täysin käyttämättömät ja kauniin väriset. Sukulainen oli määritellyt kappalehinnaksi 25 euroa, joka oli mielestäni varsin kohtuullinen maksu uudenveroisesta matosta. 

Vaatteita ei tällä kertaa ollut myynnissä montaakaan kappaletta. Jälkikasvun hyväkuntoiset mustat farkut menivät, samoin aikoja sitten pieniksi jääneet villasukat, lapaset ja pipo. 

Urheiluvälineistä ensimmäisenä ostettiin jääkiekkokypärä. Myös hyväkuntoiset monot menivät nopsasti. Yllättäen kauppansa teki myös tasapainoilualusta, jonka laitoin myyntiin vain sen takia, etten ikinä oppinut, miten sitä käytetään. 

Kirjoista ostettiin pehmeäkantinen pokkari, Simpsons-kirjat sekä pienet Muumi-vihkoset. Pientä tilpehööriä meni jonkin verran.


Mitä sen sijaan ei ostettu? Olin vienyt kirpparille monta vanhaa toppatakkia, mutta ne eivät jostain syystä menneet. Jokaisessa oli kyllä jotain pientä vikaa, esimerkiksi värivirheitä, mutta ne olivat muuten hyväkuntoisia. Ilmoitin vioista hintalapuissa ja pidin takkien hinnat alhaisina. Siltikään ne eivät tehneet kauppaansa. Ehkä ihmiset olivat ostaneet takkinsa jo joulukuun alun pakkasten aikaan?

Lähes käyttämättömät laskettelulasit eivät menneet. Olikohan hinta liian korkea? Myöskään jälkikasvun pientä lumikolaa ei ostettu, mitä vähän harmittelin. Aikuisten ja lasten kirjoja jäi paljon myymättä, vaikka en pyytänyt niistä paljoa. Tämä, että  kirjoja ei juurikaan osteta, on tosin ollut trendi kirppareilla jo monen vuoden ajan.

Kirpparipöydän tuotto oli yhteensä 89 euroa. Kun siitä vähentää pöytävuokran (25 euroa), voitoksi jää laskujeni mukaan 64 euroa. Mielestäni siihen voi olla tyytyväinen.  :)      

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...

Kaikkien aikojen paras kirpparituotto!

Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet niin tiiviisti muuton merkeissä, että blogin päivittämiselle ei yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa. Vanhassa asunnossa on vieläkin pois roudattavaa tavaraa, mutta kyllä tässä vihdoinkin voiton puolella aletaan olla :)  Muistuipa sitten mieleen, että en ole vielä kirjoittanut edes raporttia tämän kesän kirpparimyynnistä! Kirjoitin myyntipöydän varaamisesta postauksessani Ja taas lähti tavaraa kirpparille jo heinäkuun puolivälissä. Sain vähän lisäaikaa myyntipöydälleni, ja lopuksi sain myydä tavaroita 50 prosentin alennuksella. Tästäkin huolimatta kirpparipöydän purkamisesta on vierähtänyt aikaa luvattoman paljon. Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että en muista ikinä saaneeni näin hyvää tuottoa myyntipöydästäni. Tosin täytyy myöntää, että en ole kirjannut muistiin kymmenen vuoden takaisten myyntipöytien tuottoja. Silloin myin jälkikasvun hylkäämiä leluja, jotka tekivät kauppansa todella hyvin.  Tämän kesän myyntipöytää rakentaessani mietin, m...