Siirry pääsisältöön

Maukasta pestoa villiyrteistä


Luonnosta löytyy nyt monenmoisia ihania yrttejä, joista voi tehdä helposti vaikkapa peston.

Raportoin villiyrttipeston tekemisestä muutamaan otteeseen Hortoilijan muistiinpanoja -blogissa. Toissakesänä esittelyssä oli pesto, johon tulee voikukan ja nokkosen lehtiä (Pesto villiyrttien ystäville, 2.7.2018). Viime kesänä kertoilin vuohenputkipeston tekemisestä (Vuohenputkipesto valmistui varhaisperunoiden kiehuessa, 15.6.2019).

Nyt olisi esittelyvuorossa Hanin villiyrttipesto, jonka ohje löytyi MTV:n verkkosivuilta (mtvuutiset.fi). Tämän reseptin hyvä puoli on, että ainesosiksi käyvät melkeinpä mitkä tahansa tutut villiyrtit.

Näitä tarvitset:

2 dl villiyrttejä repien pienennettynä
(esim. vuohenputki, voikukka, pihatähtimö, kuusenkerkkä, peltokanankaali, maitohorsma)

1 dl pinjan- tai auringonkukansiemeniä

2-3 valkosipulinkynttä

1 dl oliiviöljyä (luomu)

puolikkaan sitruunan mehu

pala parmesaanijuustoa

Näin toimin:
1. Keräsin pihapiiristä kahden desilitran verran villiyrttejä: ratamon lehtiä, vuohenputkia, voikukan lehtiä, kuusenkerkkiä ja poimulehtiä.

2. Revin yrtit pienemmiksi jo ennen desilitran mittakuppiin laittamista.

3. Huuhtelin yrttisilpun kylmällä juoksevalla vedellä.


4. Laitoin ainekset kerroksittain sekoittimeen. Oliiviöljy oli tavallista, ei luomua. Siemeninä käytin auringonkukansiemeniä. Parmesaanijuusto oli valmiiksi raastettua.



5. Surruuttelin ainekset tasaiseksi massaksi.

Hanin villiyrttipeston maku määräytyy pitkälti sen mukaan, mitä yrttejä ainesosiksi on poiminut. Noilla edellä mainituilla yrteillä pestosta tuli mielestäni erittäin maukas. Kuusenkerkkä tuo mukanaan vähän erikoisemman makuvivahteen.

Viimeksi tätä kyseistä villiyrttipestoa kokatessani laitoin oliiviöljyä hieman ohjeen määräämää vähemmän, jolloin pestosta tuli kiinteämpää. Pidin tästä kiinteästä versiosta jopa enemmän kuin alkuperäisen ohjeen mukaan tehdystä.


Mihin olen villiyrttipestoa käyttänyt? Se sopii hyvin ainakin levitteeksi. Kun meillä oli kesäkuun alussa "grilli-ilta", pestoa oli tarjolla nokkossämpylöiden päälle levitettäväksi.

Itse tykkään syödä villiyrttipestoa varhaisperunoiden kanssa. Yrttien ja perunoiden maku sopii tosi hyvin yhteen.

Laitoinpa villiyrttipestoa viikko sitten pitsan päällekin. Kyllähän se muuten olisi toiminut, mutta täytteitä oli ihan liikaa, ja peston maku jäi kaiken muun alle. Pitää varmaan seuraavaksi kokeilla villiyrttipitsaa. 😊


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Metsäinen löylytuoksu valmistuu vaivattomasti

  Olen aina silloin tällöin tehnyt löylytuoksuja saunaillan piristykseksi. Kokeilussa ovat olleet ainakin koivunlehdet, ruusun terälehdet ja kuusenkerkät tai kuusen oksan palaset. Näistä mielestäni parhaimman tuoksun on antanut kuusi. Jos olen tehnyt metsäisen löylytuoksun kesällä, olen käyttänyt siihen kuusenkerkkiä. Talvi-aikaan olen pilkkonut kuusen oksista pieniä palasia. Koska oman pihani nurkassa sattuu kasvamaan muutama kuusi, minun ei ole tarvinnut kysyä puuhiini maanomistajan lupaa. Metsäisen löylytuoksun voi tehdä sekä kuivatuista että tuoreista kuusenkerkistä tai oksan palasista. Näin toimin: 1. Kuivatan kuusenkerkkiä tai oksan palasia tarjottimella muutaman päivän ajan.   2. Sujautan kuivat kerkät/oksan palaset suodatinpussiin. Jos olen käyttänyt niitä tuoreina, olen täyttänyt kaksi suodatinpussia. 3. Suljen pussit paperiliittimillä. Jos haluaa antaa löylytuoksuja vaikkapa joululahjaksi, kannattanee käyttää nitojaa; näin pussukka saa siistimmän ulkoasun.  4. Asettelen täyt

Luonnollinen kasvovesi poimulehdistä

Kesäisestä luonnosta löytyy paljon kotikosmetiikkaan sopivia yrttejä. Jos et ole aiemmin valmistanut kosmetiikkaa villiyrteistä mutta haluaisit kokeilla, suosittelen ensimmäiseksi kokeiluksi omatekoista yrttikasvovettä. On helppoa! Itse olen tehnyt kavovesiä muun muassa poimulehdestä, kanervasta ja siankärsämöstä. Viljellyistä yrteistä olen kokeillut timjamia. Poimulehti sopii mainiosti kasvoveteen, koska se pehmentää ihoa. Väittävätpä jotkut, että sillä olisi jopa nuorentava vaikutus!  Perusohjetta varten tarvitaan   1 dl sadevettä/sterilisoitua vettä poimulehtiä      mieto kasvovesi - 2 rkl tuoreita poimulehtiä      normaali kasvovesi - 3 rkl tuoreita poimulehtiä      vahva kasvovesi - 4 rkl tuoreita poimulehtiä Näin tein kasvoveden poimulehdistä: 1. Keräsin sadevettä desilitran verran. 2. Poimin poimulehtiä noin neljä ruokalusikallista. 3. Huuhtelin poimulehdet kylmällä juoksevalla vedellä. 4. Kiehautin veden. 5. Kaadoin kuuman veden poimulehtien pää

Tein sipsejä ihan itse - mausteena vuohenputkisilppua

Olen joskus yrittänyt tehdä sipsejä uunissa, ja jos oikein muistan, ne eivät onnistuneet kovinkaan hyvin. Vähän aikaa sitten löysin Anna -lehden verkkosivuilta ohjeen sipsien valmistamiseksi mikroaaltouunissa. Siitä sain ajatuksen kokeilla, onnistuisivatko perunaherkut paremmin mikrossa.  Koska ensimmäiset villiyrtit ovat nousseet maasta täällä Keski-Suomessakin, päätin maustaa sipsit suolan lisäksi tuoreella vuohenputkisilpulla. Keräsin nuoret vuohenputket hieman ennen sipsien valmistamista. Huuhtelin villiyrtit siivilässä kylmällä juoksevalla vedellä, minkä jälkeen saksin ne silpuksi.  Näin toimin: 1. Viipaloin mullattoman, ohutkuorisen perunan juustohöylällä. 2.  Upotin viipaleet kylmään veteen. 3. Kuivasin ne pyyhkeellä. 4. Kaadoin lautaselle oliiviöljyä ja kierittelin perunaviipaleita siinä.  5.  Asettelin viipaleet lautaselle leivinpaperin päälle. Maustoin ne merisuolalla ja vuohenputkisilpulla.  6. Laitoin sipsit mikroon neljäksi minuutiksi.  Miten mikrosipsit onnistuivat? Hyvin