Siirry pääsisältöön

Sujauta liiat mustikat muffinseihin

 

Tänä vuonna mustikkasato on ollut kaikkialla Suomessa erittäin hyvä. Facebook ja Instagram tuntuvat olevan täynnä kuvia innokkaiden poimijoiden kukkuraisista marjaämpäreistä.

Suurin osa mustikoista päätyy luultavasti pakastettavaksi. Pakastimillakin on kuitenkin rajansa ja reunansa, eikä niihin voi tupata marjoja määrättömästi. Mitä tehdä ylimääräisillä mustikoilla?

Monena vuonna ylijäämämustikat - sikäli kun niitä on edes ollut - ovat omassa taloudessani päätyneet piirakkaan tai pulliin. Piirakka on toki erinomaisen hyvää, samoin pullat, mutta vaihtelun vuoksi päätin tehdä parin vuoden tauon jälkeen mustikkamuffinseja.

Muffinsien ohje löytyi vanhasta, jo resuiseksi selatusta yläkoulun aikaisesta kotitalouden oppikirjasta. Vaikka Keitämme ja leivomme -kirjasella on ikää jo kiitettävästi (jätän ikävuosien määrän mainitsematta), on siitä vieläkin hyötyä - ainakin tällaiselle ihmiselle, joka leipoo harvakseltaan.

Tässäpä ainesosat suoraan Keitämme ja leivomme -kirjasta sivulta 119:


Näin toimin:

1. Laitoin uunin kuumenemaan 225-asteiseksi.

2. Vatkasin sokerin ja margariinin vaahdoksi sähkövatkaimella.

3. Lisäsin munat yksitellen välillä vatkaten.

4. Sekoitin kuivat aineet keskenään ja lisäsin ne taikinaan vähitellen.

5. Lisäsin mustikat kevyesti puulastalla sekoittaen.

6. Asettelin pellille valmiiksi 20 muffinsivuokaa ja nostelin taikinan niihin kahdella lusikalla.

7. Paistoin muffinseja uunissa 12 minuutin ajan (ohjeen mukaan noin 15 minuuttia).

Hyvin onnistuivat! 😊






poimijoiden

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avautuisiko tukkeutunut viemäri kotikonstein?

Kylpyhuoneen lavuaarin viemäri oli osittain tukossa. Tukos ei ollut paha, mutta selvästi tavallista innottomammin vesi viemäriin lirisi. Olen aina käyttänyt viemäritukosten avaamiseen kaupan tuotteita, joiden kyljessä on varoitus niiden myrkyllisyydestä. Miten viemärin voisi yrittää avata ympäristöystävällisesti, ilman myrkkyjä ja vaarallisia aineita? Ohjeita viemärin avaamiseksi kotikonstein on paljon. Nopeasti selaamalla löysin MTV-uutiset.fi:n (27.11.2013), siivous.infon ja Marttojen ohjeet. Kaikissa niissä ohjeistetaan käyttämään tukkeutuneen viemärin avaamiseksi soodaa ja etikkaa. Molemmat aineet ovat minulle tuttuja siivouksen apuvälineinä. Soodaa olen käyttänyt muun muassa uunin puhdistukseen sekä tahrojen poistoon matoista. Vedellä laimennetulla etikalla olen puhdistanut niin kahvinkeittimen, mikroaaltouunin kuin jääkaapinkin sekä pyyhkinyt keittiön tasoja. Ecokodin Instagram-sivuilta löysin ohjeen, jossa viemärin avaamiseen käytetään soodan ja etikan lisäksi my...

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...