Siirry pääsisältöön

Lähtikö tahra matosta kotikonstein?

 


Onnistuin eilen tiputtamaan keittiön matolle mustaherukkahilloa. Tahra ei ollut iso mutta erottui matosta selvästi violetin värinsä ansiosta. Mikä neuvoksi?

 


Erittäin nopean selailun jälkeen löysin netistä ohjeen, jonka mukaan tahran poistoon voisi käyttää väkiviinaetikkaa ja ruokasoodaa. 

 


Ruokasoodaa olen käyttänyt monta kertaa tilanteissa, joissa kissa on oksentanut matolle. Ensin luonnollisesti poistan haisevan tuotoksen, minkä jälkeen pyyhin likaisen kohdan kostealla liinalla. Lopuksi  levitän tahran päälle ruokasoodaa. Annan soodan vaikuttaa useamman tunnin, ennen kuin imuroin sen pois.

Mustaherukkahillon aiheuttama tahra on kuitenkin erityyppinen, joten päätin kokeilla etikan ja ruokasoodan yhteisvoimaa. Näin toimin:

1. Asettelin ihan ensimmäiseksi maton alle, tahra-alueen kohdalle, sanomalehteä. 

2. Laitoin tahran päälle väkiviinaetikkaa.

 


3. Levitin etikan päälle ruokasoodaa niin, että likainen kohta peittyi.

 


4. Annoin etikan ja ruokasoodan vaikuttaa noin vuorokauden ajan.

5. Imuroin soodan pois.

Lopputulos oli tällainen:


Etikan ja ruokasoodan yhdistelmä poisti tahran, mutta jätti jälkeensä pienen tumman alueen. Sitä ei kuitenkaan välttämättä huomaa, jos ei tarkasti katso. 

Oli miten oli,  lopputulos on huomattavasti miellyttävämpi näky kuin edellisen päivän violetti tahra. Taidan kokeilla toistekin. 😊

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avautuisiko tukkeutunut viemäri kotikonstein?

Kylpyhuoneen lavuaarin viemäri oli osittain tukossa. Tukos ei ollut paha, mutta selvästi tavallista innottomammin vesi viemäriin lirisi. Olen aina käyttänyt viemäritukosten avaamiseen kaupan tuotteita, joiden kyljessä on varoitus niiden myrkyllisyydestä. Miten viemärin voisi yrittää avata ympäristöystävällisesti, ilman myrkkyjä ja vaarallisia aineita? Ohjeita viemärin avaamiseksi kotikonstein on paljon. Nopeasti selaamalla löysin MTV-uutiset.fi:n (27.11.2013), siivous.infon ja Marttojen ohjeet. Kaikissa niissä ohjeistetaan käyttämään tukkeutuneen viemärin avaamiseksi soodaa ja etikkaa. Molemmat aineet ovat minulle tuttuja siivouksen apuvälineinä. Soodaa olen käyttänyt muun muassa uunin puhdistukseen sekä tahrojen poistoon matoista. Vedellä laimennetulla etikalla olen puhdistanut niin kahvinkeittimen, mikroaaltouunin kuin jääkaapinkin sekä pyyhkinyt keittiön tasoja. Ecokodin Instagram-sivuilta löysin ohjeen, jossa viemärin avaamiseen käytetään soodan ja etikan lisäksi my...

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...