Siirry pääsisältöön

Koivunlehti sopii salaattiinkiin - vai sopiiko?

 


Kirjoitin pari viikkoa sitten blogipäivityksessäni Kokeilin koivunlehtiteetä (8.5.2021) koivunlehtien terveysvaikutuksista. Nuoret lehdet sisältävät runsaasti C-, B2- ja B3-vitamiinia sekä A-vitamiinin esiastetta. Valitettavasti vitamiinipitoisuudet vähenevät lehtien vanhetessa.


 Koska koivunlehtitee ei maistunut lainkaan hassummalta, päätin kokeilla, minkä terästyksen koivunlehdet toisivat salaattiin. Ohjeen löysin Kaleva-lehden verkkosivuilta.

Ohjeen mukaan koivunlehtisalaattiin tarvitaan seuraavat ainesosat:

nuoria koivunlehtiä

varhaiskaalia

selleriä

porkkanaa

Ohjeen mukaan kaikkia aineksia laitetaan salaattiin suunnilleen yhtä paljon. Koska tämä oli vasta ensimmäinen kokeiluni, en tohtinut lisätä salaattiin koivunlehtiä yhtä paljon kuin kaalia ja porkkanaa. Sellerin jätin kokonaan pois.

Näin toimin:

1. Revin varhaiskaalin suikaleiksi.

2. Raastoin porkkanan.

3. Silppusin huuhdellut koivunlehdet saksilla.

4. Asettelin kaalisuikaleet, porkkanaraasteen ja koivunlehtisilpun kulhoon kerroksittain.


 Miltä salaatti maistui? Vallan mainiolta, raikkaalta ja... terveelliseltä. 

Tunnustettakoon, että sitruunaa tai omenamehua ei ollut saatavilla, joten lisäsin salaattiin ihan tavallista kaupan hyllyltä poimittua kastiketta. Näin ollen koivunlehtisalaatin perimmäinen maku jäi vielä hieman hämärän peittoon. Kokeilen salaattia  tänään sitruunamehun kanssa. En kuitenkaan usko, että salaatti siitä huonommaksi muuttuu.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luonnollinen kasvovesi poimulehdistä

Kesäisestä luonnosta löytyy paljon kotikosmetiikkaan sopivia yrttejä. Jos et ole aiemmin valmistanut kosmetiikkaa villiyrteistä mutta haluaisit kokeilla, suosittelen ensimmäiseksi kokeiluksi omatekoista yrttikasvovettä. On helppoa! Itse olen tehnyt kavovesiä muun muassa poimulehdestä, kanervasta ja siankärsämöstä. Viljellyistä yrteistä olen kokeillut timjamia. Poimulehti sopii mainiosti kasvoveteen, koska se pehmentää ihoa. Väittävätpä jotkut, että sillä olisi jopa nuorentava vaikutus!  Perusohjetta varten tarvitaan   1 dl sadevettä/sterilisoitua vettä poimulehtiä      mieto kasvovesi - 2 rkl tuoreita poimulehtiä      normaali kasvovesi - 3 rkl tuoreita poimulehtiä      vahva kasvovesi - 4 rkl tuoreita poimulehtiä Näin tein kasvoveden poimulehdistä: 1. Keräsin sadevettä desilitran verran. 2. Poimin poimulehtiä noin neljä ruokalusikallista. 3. Huuhtelin poimulehdet kylmällä juoksevalla ve...

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Miltä maistui voikukan juurista tehty kahvi?

Kokeilin viime viikolla tehdä kahvinkorviketta voikukan juurista. Ohjeen voikukkakahviin löysin Metsän emännän verkkosivuilta (www.metsanemanta.fi). Voikukkakahviin tarvitaan kuivattuja ja paahdettuja voikukan juuria. Voikukan juurien kuivaamisesta kerroin päivityksessäni pari viikkoa sitten (Kaivoin maasta voikukan juuria ja... 12.9.2021). Viikko sitten kirjoitin voikukkaisen rieskan tekemisestä (Kokeilin voikukanjuuririeskaa, 19.9.2021). Kuivattuja voikukan juuria voi paahtaa pannulla tai uunissa. Kokeilin jälkimmäistä tapaa. Metsän emännän ohjeen mukaan kuivatut ja pilkotut juurenpalat levitetään uunipellille leivinpaperin päälle. Uuni asetetaan 175 asteeseen ja juurenpalojen annetaan olla uunissa 10-20 minuuttia. Mitä kauemmin paloja paahtaa, sen tummemman värin ne saavat. Ennen purkitusta palasten annetaan jäähtyä. Ne säilyvät parhaiten tiiviissä lasipurkissa ja pimeässä. Omat kuivatut juurenpalaseni olivat jo valmiiksi niin pieniä, että niitä ei tarvinnut enää ryhtyä p...