Siirry pääsisältöön

Nokkosvesi hoitaa hiuksia

Edellisessä postauksessani jaoin tänne vanhasta keittokirjasta löytämäni nokkoskeiton ohjeen. Jatkan vielä nokkosaiheella; onhan kyseessä ihan uskomattoman hyödyllinen ja monikäyttöinen villiyrtti. 

Nokkoshiushoiteesta kirjoitin muistaakseni jo Hortoilijan muistiinpanoja -blogissani. Hiushoide on todella helppo valmistaa, eikä sen käyttökään järin monimutkaista ole.

Hiuksia hoitavaan nokkosveteen tarvitaan

5 nokkosen lehteä ja

kupillinen kiehuvaa vettä. 


Näin toimin:

1. Asettelin nokkosen lehdet kulhoon ja kaadoin niiden päälle kupillisen kiehuvaa vettä.

2. Annoin seoksen hautua noin viiden minuutin ajan.

3. Siivilöin nokkosen lehdet pois.

Jäähtynyt nokkosvesi levitetään hiuksiin sampoopesun ja huuhtelun jälkeen. Ohjeen mukaan samalla on hyvä hieroa päänahkaa noin kymmenen minuutin ajan. Hieronnan jälkeen hiukset huuhdellaan lämpimällä vedellä.

Viime viikolla minulta jäi tuo hierontaosuus pois, mutta annoin nokkosveden kuitenkin vaikuttaa hiuksissa hetkisen ennen poishuuhtelua. Ensimmäinen asia, jonka nokkosveden käytön jälkeen huomaa, on se, että hiukset on helpompi selvitellä ja kammata. Seuraavana päivänäkin hiukset tuntuvat mukavan pehmeiltä ja tuuheilta.  

Askel Terveyteen -lehden nettisivuilta löytyy vahvistusta käsityksiini. Niiden mukaan nokkosveden sisältämät ainesosat sopivat näet hyvin hiusten hoitoon ja vahvistamiseen, hiusvaurioiden korjaamiseen ja hiusten kasvun kiihdyttämiseen.  

Ja hiushoito maksoi... no, sen vesikupillisen verran! 



  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Metsäinen löylytuoksu valmistuu vaivattomasti

  Olen aina silloin tällöin tehnyt löylytuoksuja saunaillan piristykseksi. Kokeilussa ovat olleet ainakin koivunlehdet, ruusun terälehdet ja kuusenkerkät tai kuusen oksan palaset. Näistä mielestäni parhaimman tuoksun on antanut kuusi. Jos olen tehnyt metsäisen löylytuoksun kesällä, olen käyttänyt siihen kuusenkerkkiä. Talvi-aikaan olen pilkkonut kuusen oksista pieniä palasia. Koska oman pihani nurkassa sattuu kasvamaan muutama kuusi, minun ei ole tarvinnut kysyä puuhiini maanomistajan lupaa. Metsäisen löylytuoksun voi tehdä sekä kuivatuista että tuoreista kuusenkerkistä tai oksan palasista. Näin toimin: 1. Kuivatan kuusenkerkkiä tai oksan palasia tarjottimella muutaman päivän ajan.   2. Sujautan kuivat kerkät/oksan palaset suodatinpussiin. Jos olen käyttänyt niitä tuoreina, olen täyttänyt kaksi suodatinpussia. 3. Suljen pussit paperiliittimillä. Jos haluaa antaa löylytuoksuja vaikkapa joululahjaksi, kannattanee käyttää nitojaa; näin pussukka saa siistimmän ulkoasun.  4. Asettelen täyt

Luonnollinen kasvovesi poimulehdistä

Kesäisestä luonnosta löytyy paljon kotikosmetiikkaan sopivia yrttejä. Jos et ole aiemmin valmistanut kosmetiikkaa villiyrteistä mutta haluaisit kokeilla, suosittelen ensimmäiseksi kokeiluksi omatekoista yrttikasvovettä. On helppoa! Itse olen tehnyt kavovesiä muun muassa poimulehdestä, kanervasta ja siankärsämöstä. Viljellyistä yrteistä olen kokeillut timjamia. Poimulehti sopii mainiosti kasvoveteen, koska se pehmentää ihoa. Väittävätpä jotkut, että sillä olisi jopa nuorentava vaikutus!  Perusohjetta varten tarvitaan   1 dl sadevettä/sterilisoitua vettä poimulehtiä      mieto kasvovesi - 2 rkl tuoreita poimulehtiä      normaali kasvovesi - 3 rkl tuoreita poimulehtiä      vahva kasvovesi - 4 rkl tuoreita poimulehtiä Näin tein kasvoveden poimulehdistä: 1. Keräsin sadevettä desilitran verran. 2. Poimin poimulehtiä noin neljä ruokalusikallista. 3. Huuhtelin poimulehdet kylmällä juoksevalla vedellä. 4. Kiehautin veden. 5. Kaadoin kuuman veden poimulehtien pää

Tein sipsejä ihan itse - mausteena vuohenputkisilppua

Olen joskus yrittänyt tehdä sipsejä uunissa, ja jos oikein muistan, ne eivät onnistuneet kovinkaan hyvin. Vähän aikaa sitten löysin Anna -lehden verkkosivuilta ohjeen sipsien valmistamiseksi mikroaaltouunissa. Siitä sain ajatuksen kokeilla, onnistuisivatko perunaherkut paremmin mikrossa.  Koska ensimmäiset villiyrtit ovat nousseet maasta täällä Keski-Suomessakin, päätin maustaa sipsit suolan lisäksi tuoreella vuohenputkisilpulla. Keräsin nuoret vuohenputket hieman ennen sipsien valmistamista. Huuhtelin villiyrtit siivilässä kylmällä juoksevalla vedellä, minkä jälkeen saksin ne silpuksi.  Näin toimin: 1. Viipaloin mullattoman, ohutkuorisen perunan juustohöylällä. 2.  Upotin viipaleet kylmään veteen. 3. Kuivasin ne pyyhkeellä. 4. Kaadoin lautaselle oliiviöljyä ja kierittelin perunaviipaleita siinä.  5.  Asettelin viipaleet lautaselle leivinpaperin päälle. Maustoin ne merisuolalla ja vuohenputkisilpulla.  6. Laitoin sipsit mikroon neljäksi minuutiksi.  Miten mikrosipsit onnistuivat? Hyvin