Siirry pääsisältöön

Kaurapuuron tähteistä syntyi herkullisia rieskoja

Opin jo lapsuudenkodissa, että puurontähteitä ei kannata heittää hukkaan; niitä voi lisätä vaikkapa sämpylä- tai rieskataikinaan. 

Löysin Iltalehden verkkosivuilta sellaisen kaurarieskan ohjeen, jossa oli myös kananmunaa. Ajattelinpa sitten kokeilla, miltä tuommoinen rieska maistuisi. 

Alkuperäisen ohjeen (Kaurarieska pellillä) mukaan kaurarieskaan tarvitaan seuraavat ainesosat:

1 1/2 dl kaurahiutaleita

2 1/2 dl vettä

1 1/2 dl piimää

3/4 tl suolaa

2 tl leivinjauhetta

2 munaa

4 dl hiivaleipäjauhoja


Tein puolikkaan annoksen, joten esimerkiksi kananmunia rieskaan tuli vain yksi. Piimää minulla ei ollut, joten korvasin sen maidolla. Hiivaleipäjauhojakaan keittiön kaapeista ei valitettavasti löytynyt. Mielelläni olisin korvannut ne ohrajauhoilla, mutta kas, kun nekin olivat päässeet loppumaan. Vehnäjauhoihin piti tyytymäni.

Näin toimin:

1. Keitin veden ja kaurahiutaleet mikrossa puuroksi.

2. Lisäsin sekaan maidon, suolan ja kananmunan. Sekoitin. 

3. Yhdistin leivinjauheen ja vehnäjauhot keskenään ja lisäsin ne taikinaan. Sekoitin tasaiseksi.

4. Asettelin taikinan pellille kolmeen osaan ja painelin ne lusikalla tasapaksuiksi ympyröiksi.

5. Paistoin 250-asteisessa uunissa reilun kymmenen minuutin ajan. 

Alkuperäisessä ohjeessa paistoaika oli 15 minuuttia, mutta siinä taikina olikin kaksi kertaa isompi kuin minun toteutuksessani. Lisäksi alkuperäisen ohjeen mukaan taikinasta oli tarkoitus tehdä yksi uunipellin kokoinen rieska, ei monta erillistä. 

Tuntui vähän hassulta valmistaa kaurapuuro vain ja ainoastaan rieskojen tekemistä varten, mutta tulipahan ainakin kokeiltua, miten tähteeksi jääneen puuron voisi tulevaisuudessa hyödyntää. 

Minusta kaurarieskat olivat tosi hyviä. Vähän vain jäin kaipailemaan hiivaleipä- tai ohrajauhoja, jolloin rieskat olisivat olleet vieläkin ruokaisampia. Aion kuitenkin tehdä näitä uudelleen - ja silloin ohrajauhojen kanssa!  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Metsäinen löylytuoksu valmistuu vaivattomasti

  Olen aina silloin tällöin tehnyt löylytuoksuja saunaillan piristykseksi. Kokeilussa ovat olleet ainakin koivunlehdet, ruusun terälehdet ja kuusenkerkät tai kuusen oksan palaset. Näistä mielestäni parhaimman tuoksun on antanut kuusi. Jos olen tehnyt metsäisen löylytuoksun kesällä, olen käyttänyt siihen kuusenkerkkiä. Talvi-aikaan olen pilkkonut kuusen oksista pieniä palasia. Koska oman pihani nurkassa sattuu kasvamaan muutama kuusi, minun ei ole tarvinnut kysyä puuhiini maanomistajan lupaa. Metsäisen löylytuoksun voi tehdä sekä kuivatuista että tuoreista kuusenkerkistä tai oksan palasista. Näin toimin: 1. Kuivatan kuusenkerkkiä tai oksan palasia tarjottimella muutaman päivän ajan.   2. Sujautan kuivat kerkät/oksan palaset suodatinpussiin. Jos olen käyttänyt niitä tuoreina, olen täyttänyt kaksi suodatinpussia. 3. Suljen pussit paperiliittimillä. Jos haluaa antaa löylytuoksuja vaikkapa joululahjaksi, kannattanee käyttää nitojaa; näin pussukka saa siistimmän ulkoasun.  4. Asettelen täyt

Luonnollinen kasvovesi poimulehdistä

Kesäisestä luonnosta löytyy paljon kotikosmetiikkaan sopivia yrttejä. Jos et ole aiemmin valmistanut kosmetiikkaa villiyrteistä mutta haluaisit kokeilla, suosittelen ensimmäiseksi kokeiluksi omatekoista yrttikasvovettä. On helppoa! Itse olen tehnyt kavovesiä muun muassa poimulehdestä, kanervasta ja siankärsämöstä. Viljellyistä yrteistä olen kokeillut timjamia. Poimulehti sopii mainiosti kasvoveteen, koska se pehmentää ihoa. Väittävätpä jotkut, että sillä olisi jopa nuorentava vaikutus!  Perusohjetta varten tarvitaan   1 dl sadevettä/sterilisoitua vettä poimulehtiä      mieto kasvovesi - 2 rkl tuoreita poimulehtiä      normaali kasvovesi - 3 rkl tuoreita poimulehtiä      vahva kasvovesi - 4 rkl tuoreita poimulehtiä Näin tein kasvoveden poimulehdistä: 1. Keräsin sadevettä desilitran verran. 2. Poimin poimulehtiä noin neljä ruokalusikallista. 3. Huuhtelin poimulehdet kylmällä juoksevalla vedellä. 4. Kiehautin veden. 5. Kaadoin kuuman veden poimulehtien pää

Tein sipsejä ihan itse - mausteena vuohenputkisilppua

Olen joskus yrittänyt tehdä sipsejä uunissa, ja jos oikein muistan, ne eivät onnistuneet kovinkaan hyvin. Vähän aikaa sitten löysin Anna -lehden verkkosivuilta ohjeen sipsien valmistamiseksi mikroaaltouunissa. Siitä sain ajatuksen kokeilla, onnistuisivatko perunaherkut paremmin mikrossa.  Koska ensimmäiset villiyrtit ovat nousseet maasta täällä Keski-Suomessakin, päätin maustaa sipsit suolan lisäksi tuoreella vuohenputkisilpulla. Keräsin nuoret vuohenputket hieman ennen sipsien valmistamista. Huuhtelin villiyrtit siivilässä kylmällä juoksevalla vedellä, minkä jälkeen saksin ne silpuksi.  Näin toimin: 1. Viipaloin mullattoman, ohutkuorisen perunan juustohöylällä. 2.  Upotin viipaleet kylmään veteen. 3. Kuivasin ne pyyhkeellä. 4. Kaadoin lautaselle oliiviöljyä ja kierittelin perunaviipaleita siinä.  5.  Asettelin viipaleet lautaselle leivinpaperin päälle. Maustoin ne merisuolalla ja vuohenputkisilpulla.  6. Laitoin sipsit mikroon neljäksi minuutiksi.  Miten mikrosipsit onnistuivat? Hyvin