Siirry pääsisältöön

Tein sipsejä ihan itse - mausteena vuohenputkisilppua

Olen joskus yrittänyt tehdä sipsejä uunissa, ja jos oikein muistan, ne eivät onnistuneet kovinkaan hyvin. Vähän aikaa sitten löysin Anna-lehden verkkosivuilta ohjeen sipsien valmistamiseksi mikroaaltouunissa. Siitä sain ajatuksen kokeilla, onnistuisivatko perunaherkut paremmin mikrossa. 

Koska ensimmäiset villiyrtit ovat nousseet maasta täällä Keski-Suomessakin, päätin maustaa sipsit suolan lisäksi tuoreella vuohenputkisilpulla. Keräsin nuoret vuohenputket hieman ennen sipsien valmistamista. Huuhtelin villiyrtit siivilässä kylmällä juoksevalla vedellä, minkä jälkeen saksin ne silpuksi. 

Näin toimin:

1. Viipaloin mullattoman, ohutkuorisen perunan juustohöylällä.

2.  Upotin viipaleet kylmään veteen.

3. Kuivasin ne pyyhkeellä.

4. Kaadoin lautaselle oliiviöljyä ja kierittelin perunaviipaleita siinä. 

5.  Asettelin viipaleet lautaselle leivinpaperin päälle. Maustoin ne merisuolalla ja vuohenputkisilpulla. 

6. Laitoin sipsit mikroon neljäksi minuutiksi. 

Miten mikrosipsit onnistuivat? Hyvin: ne olivat rapeampia kuin uunissa paistetut ja maistuivat paremmilta. 

Tosin syynä sipsien rapeuteen ei välttämättä ollut paistaminen mikrossa vaan se, että peruna oli viipaloitu juustohöylällä, jolloin niistä tuli riittävän ohuita. Uunisipsejä olin viipaloinut veitsellä. 

Lisäksi vuohenputkisilppu antoi sipseille oman hyvän makuvivahteensa. Alkuperäisessä ohjeessa mausteena oli siis pelkkä suola, ja olen varma, että sipsit ovat ihan maukkaita niinkin. 

Toisaalta, jos tuntee luonnon villiyrtit hyvin, mikäpä estäisi kokeilemasta vuohenputken tilalla joitain muitakin yrttejä. 

Alkuperäisen ohjeen lähde: Anna-lehden verkkosivut

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Metsäinen löylytuoksu valmistuu vaivattomasti

  Olen aina silloin tällöin tehnyt löylytuoksuja saunaillan piristykseksi. Kokeilussa ovat olleet ainakin koivunlehdet, ruusun terälehdet ja kuusenkerkät tai kuusen oksan palaset. Näistä mielestäni parhaimman tuoksun on antanut kuusi. Jos olen tehnyt metsäisen löylytuoksun kesällä, olen käyttänyt siihen kuusenkerkkiä. Talvi-aikaan olen pilkkonut kuusen oksista pieniä palasia. Koska oman pihani nurkassa sattuu kasvamaan muutama kuusi, minun ei ole tarvinnut kysyä puuhiini maanomistajan lupaa. Metsäisen löylytuoksun voi tehdä sekä kuivatuista että tuoreista kuusenkerkistä tai oksan palasista. Näin toimin: 1. Kuivatan kuusenkerkkiä tai oksan palasia tarjottimella muutaman päivän ajan.   2. Sujautan kuivat kerkät/oksan palaset suodatinpussiin. Jos olen käyttänyt niitä tuoreina, olen täyttänyt kaksi suodatinpussia. 3. Suljen pussit paperiliittimillä. Jos haluaa antaa löylytuoksuja vaikkapa joululahjaksi, kannattanee käyttää nitojaa; näin pussukka saa siistimmän ulkoasun.  4. Asettelen täyt

Kuinka onnistui yrttivoiteen tekeminen?

  Kerroin edellisessä postauksessani yrttiöljyn valmistamisesta (Ihoa hellivä yrttiöljy valmistui vaivattomasti, 16.8.2020). Poimulehtiöljyn pohjana oli manteliöljy. Olen käyttänyt yrttiöljyä ihonhoitoon, johon se onkin  sopinut oikein hyvin. Nyt kokeilin tehdä yrttiöljystä voidetta. Ohjeen tähän toimenpiteeseen löysin Rouva Yrttisen blogista.  Yrtiksi valitsin mesiangervon, koska siitä tehdyn voiteen uskotaan auttavan kipuihin ja kolotuksiin. Uskomus perustuu siihen, että mesiangervo sisältää salisyylihappoa. Samaa ainetta on esimerkiksi aspiriinissa.   Tein ensin mesiangervoöljyn, jonka valmistuksessa yhdistelin Rouva Yrttisen blogin ja Ylen verkkosivujen ohjeita. Näin toimin: 1. Kuivatin mesiangervon kukinnot tarjottimella huoneenlämmössä. 2. Laitoin kuivat kukinnot lasipurkkiin. 3. Kaadoin kukintojen päälle oliiviöljyä.   4. Annoin öljyn tekeytyä työpöydällä ikkunan vieressä noin kuukauden ajan. 5. Siivilöin mesiangervon kukat pois. 6. Siirsin öljyn puhtaaseen lasipurkkiin.     Kun

SPR:n kirppikseltä löytyi pikkujouluvaatetta moneen makuun

  Kuukausista mustin, marraskuu, on jälleen täällä. Vaan eipä hätää, kohtahan se pikkujoulukausi taas alkaa tuoden mukanaan iloa, valoa ja lämpöä (ja ehkä jotain muutakin).  Koska olen virkavapaalla normityöstäni, työpaikan pikkujoulut jäävät tänä vuonna väliin. Sen sijaan perinteiset "tyttöjen pikkujoulut" vietetään vaikka pää kainalossa.  Pikkujoulukostyymi ei ollut vielä edes käväissyt mielessäni, mutta sitten satuin aamupäivällä pistäytymään SPR:n kirppiksellä. Ja mitä näinkään: kirppiksen henkilökunta oli todella satsannut  pikkujouluasuihin!   Heti melkein sisääntuloa vastapäätä oli esillä pikkujouluteemaisia vaatteita ja asusteita todella houkuttelevasti aseteltuina. Tutkittuani näyttävää asetelmaa tarkemmin minulle selvisi, että se oli visuaalisen myynnin näyttötyö. Pikkujouluteemaiset tuotteet eivät tosin olleet siinä pelkästään asiakkaiden silmänilona vaan olivat tulleet myyntiin loppuviikosta. Ihastuin asetelman kullanväriseen mekkoon: siinäpä vasta pikkujoulutyyli