Siirry pääsisältöön

Miten onnistui pihkaöljyn tekeminen?



Viime viikolla valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni pihkaöljyä. Miten se onnistui? Vai onnistuiko ollenkaan?

Entisaikaan pihkaa arvostettiin sen hoitavien ominaisuuksien takia. Pihkasta valmistettua salvaa käytettiin muun muassa tulehduksien lievittämiseen.

Nykypäivänä pihkan lääkinnällinen vaikutus on jälleen tunnustettu. Apteekeista voi ostaa voiteita, joissa  pihka on tärkeä hoitava ainesosa.

Pihkavoidetta ei tarvitse välttämättä ostaa apteekista; sitä voi myös valmistaa itse. Netistä löytyy runsaasti ohjeita voiteen tai salvan tekemiseksi.

Monet näistä ohjeista edellyttävät pihkan kuumentamista kattilassa. Itse halusin päästä mahdollisimman helpolla, joten etsin ohjetta, jonka mukaan kuumentamista ei tarvittaisi.

Aarrelehti.fi:n (www.aarrelehti.fi) sivuilta tällainen helppo ohje sitten löytyi. Maarit Cederberg kertoo artikkelissaan Pihkan on todettu lievittävän tulehduksia - näin käytät sitä kotihoidossa (6.9.2019), että pihkasta voi valmistaa voiteen lisäksi myös öljyä.

Päätin kokeilla pihkaöljyn tekemistä. Cederbergin mukaan sen pohjaksi sopii oliivi- tai manteliöljy. Myös auringonkukka- ja rypsiöljy käyvät. Sekoitussuhde on seuraavanlainen:

2 tl pihkahelmiä ja
1 dl öljyä.

Pihakuusesta ei tällä kertaa irronnut pihkaa muutamaa helmeä enempää, joten laitoin seokseen öljyäkin tosi vähän.

Näin toimin:
1. Murskasin pihkahelmet lusikalla.
(Ohjeessa neuvottiin käyttämään huhmarta, mutta sitä en omista).

2. Sekoitin ne oliiviöljyyn, jota oli ehkä 1/8 dl.
(Jos haluaa tasaista öljyä, seos kannattaa keittää.)

Näin vähäisillä ainemäärillä pihkaöljyä tuli tietysti vain tilkka, mutta se tuoksui todella hyvältä ja ihan... pihkalta.

Miten käytin pihkaöljytilkkaseni?
Cederbergin mukaan öljy sopii ennaltaehkäiseväksi ihohoidoksi tai tai jälkihoidoksi haavan paranemisvaiheessa.

Ihan ensimmäiseksi levitin pihkaöljyä kantapäiden kovettumiin. Laitoin jalkoihin ohuet sukat ja annoin öljyn vaikuttaa yön yli. Mikä oli lopputulos? Kantapäät tuntuivat aamulla hieman pehmeämmiltä, mutta muutos oli sen verran pieni, että saattoi olla pelkän oliiviöljynkin vaikutusta.

Ehkäpä kantapäiden kovettumiin kannattaisikin levittää pihkasalvaa?

Eilen kokeilin pihkaöljyä käden pieniin ihovaurioihin, jotka olivat syntyneet luultavasti edellisen illan lehtien haravoinnin tuloksena.

Millaisia vaivat olivat? Vasemman käden peukalon tyvessä oli kovettuma, peukalon ja etusormen välissä jonkinlainen haavautuma ja etusormen alapuolella pieni näppy.

Vaivat olivat ihoalueen laajuutta ajatellen varsin vähäisiä, mutta yllättävän kivuliaita. Levitin pihkaöljyä niin kovettuman, haavautuman kuin kiukkuisen pikku näppylänkin päälle.

Kuinkas kävi? Pihkaöljyn vaikutus tuntui valehtelematta jo muutaman tunnin kuluttua sen levittämisestä.
Yhtäkkiä tajusin, että haavautumassa ja näppylässä ei enää tuntunut kipua.

Levitin pihkaöljyä käteen myös yön ajaksi. Tänä aamuna tilanne oli se, että peukalon tyven kovettuma oli ennallaan mutta näppylä oli melkein kokonaan hävinnyt. Siitä ei ole enää  jäljellä kuin pienen pieni punainen piste. Haavautumaa ei enää ole.

Täytyy myöntää, etten uskoisi, jos en omin silmin käpälääni näkisi. Pihkaöljyähän on tehtävä lisää! Ja salvankin valmistamista aion kokeilla viimeistään kesällä. Kyllä esi-isät ja -äidit tiesivät!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Metsäinen löylytuoksu valmistuu vaivattomasti

  Olen aina silloin tällöin tehnyt löylytuoksuja saunaillan piristykseksi. Kokeilussa ovat olleet ainakin koivunlehdet, ruusun terälehdet ja kuusenkerkät tai kuusen oksan palaset. Näistä mielestäni parhaimman tuoksun on antanut kuusi. Jos olen tehnyt metsäisen löylytuoksun kesällä, olen käyttänyt siihen kuusenkerkkiä. Talvi-aikaan olen pilkkonut kuusen oksista pieniä palasia. Koska oman pihani nurkassa sattuu kasvamaan muutama kuusi, minun ei ole tarvinnut kysyä puuhiini maanomistajan lupaa. Metsäisen löylytuoksun voi tehdä sekä kuivatuista että tuoreista kuusenkerkistä tai oksan palasista. Näin toimin: 1. Kuivatan kuusenkerkkiä tai oksan palasia tarjottimella muutaman päivän ajan.   2. Sujautan kuivat kerkät/oksan palaset suodatinpussiin. Jos olen käyttänyt niitä tuoreina, olen täyttänyt kaksi suodatinpussia. 3. Suljen pussit paperiliittimillä. Jos haluaa antaa löylytuoksuja vaikkapa joululahjaksi, kannattanee käyttää nitojaa; näin pussukka saa siistimmän ulkoasun.  4. Asettelen täyt

Luonnollinen kasvovesi poimulehdistä

Kesäisestä luonnosta löytyy paljon kotikosmetiikkaan sopivia yrttejä. Jos et ole aiemmin valmistanut kosmetiikkaa villiyrteistä mutta haluaisit kokeilla, suosittelen ensimmäiseksi kokeiluksi omatekoista yrttikasvovettä. On helppoa! Itse olen tehnyt kavovesiä muun muassa poimulehdestä, kanervasta ja siankärsämöstä. Viljellyistä yrteistä olen kokeillut timjamia. Poimulehti sopii mainiosti kasvoveteen, koska se pehmentää ihoa. Väittävätpä jotkut, että sillä olisi jopa nuorentava vaikutus!  Perusohjetta varten tarvitaan   1 dl sadevettä/sterilisoitua vettä poimulehtiä      mieto kasvovesi - 2 rkl tuoreita poimulehtiä      normaali kasvovesi - 3 rkl tuoreita poimulehtiä      vahva kasvovesi - 4 rkl tuoreita poimulehtiä Näin tein kasvoveden poimulehdistä: 1. Keräsin sadevettä desilitran verran. 2. Poimin poimulehtiä noin neljä ruokalusikallista. 3. Huuhtelin poimulehdet kylmällä juoksevalla vedellä. 4. Kiehautin veden. 5. Kaadoin kuuman veden poimulehtien pää

Tein sipsejä ihan itse - mausteena vuohenputkisilppua

Olen joskus yrittänyt tehdä sipsejä uunissa, ja jos oikein muistan, ne eivät onnistuneet kovinkaan hyvin. Vähän aikaa sitten löysin Anna -lehden verkkosivuilta ohjeen sipsien valmistamiseksi mikroaaltouunissa. Siitä sain ajatuksen kokeilla, onnistuisivatko perunaherkut paremmin mikrossa.  Koska ensimmäiset villiyrtit ovat nousseet maasta täällä Keski-Suomessakin, päätin maustaa sipsit suolan lisäksi tuoreella vuohenputkisilpulla. Keräsin nuoret vuohenputket hieman ennen sipsien valmistamista. Huuhtelin villiyrtit siivilässä kylmällä juoksevalla vedellä, minkä jälkeen saksin ne silpuksi.  Näin toimin: 1. Viipaloin mullattoman, ohutkuorisen perunan juustohöylällä. 2.  Upotin viipaleet kylmään veteen. 3. Kuivasin ne pyyhkeellä. 4. Kaadoin lautaselle oliiviöljyä ja kierittelin perunaviipaleita siinä.  5.  Asettelin viipaleet lautaselle leivinpaperin päälle. Maustoin ne merisuolalla ja vuohenputkisilpulla.  6. Laitoin sipsit mikroon neljäksi minuutiksi.  Miten mikrosipsit onnistuivat? Hyvin