Siirry pääsisältöön

Pinaattikeiton tähteistä syntyi pinaatti-yrttilettusia




Tästä on jo jokunen aika, kun meillä oli ruoaksi pinaattikeittoa. Ei itse tehtyä, ehei; keitto oli peräisin ihan sellaisesta kaupan valmispakkauksesta.

Sitä jäi tähteeksi noin 1,5 dl. Olisihan tuon toki voinut lämmittää seuraavana päivänä, mutta kahdelle moisesta määrästä ei olisi riittänyt syötävää. Enpä tiedä, olisiko mikrossa lämmitetty eineskeitto ollut järin maittavaakaan.

Tein pinaattikeiton jämistä lettusia. Tarvitsin niihin

1,5 dl pinaattikeittoa
0,5 dl maitoa
1 (pienen) kananmunan
0,5 tl suolaa
1 dl vehnäjauhoja
sipulia
valkosipulia
yrttimausteita
(pakastettua vuohenputkea)





Lettuset olivat todella hyviä ja mielestäni jopa parempia kuin tavalliset peruspinaattiletut.

Maustamisen voi jokainen miettiä oman makunsa mukaan. Jos ei ole valkosipulin ystävä, niin tuskinpa sitä haluaa lettusissakaan maistaa.

Pakastetun vuohenputkisilpun laitoin ohjeessa sulkuihin, koska luultavasti kovinkaan monelta sitä ei pakastimesta löydy. Vuohenputki on oiva maustekasvi, jota voi käyttää persiljan tavoin.

Kirjoitin kyseisestä villiyrtistä aina silloin tällöin Me Naiset -lehden Hortoilijan muistiinpanoja -blogissani. Aiheesta löytyy juttua ainakin otsikoiden Vuohenputki - ystävästä viholliseksi (22.6.2017), Vuohenputki on herkullista syötävää (25.5.2019) ja Vuohenputkipesto valmistui varhaisperunoiden kiehuessa (15.6.2019) alta.

Vuohenputken tunnistat sen porkkanamaisesta tuoksusta. Kannattaa poimia vain nuoria yksilöitä, sellaisia, joiden lehdet ovat vielä supussa.

Sitten vain huuhtelet vuohenputket kylmällä juoksevalla vedellä ja silppuat saksilla. Jos kaikki silppu ei mene heti (vaikkapa pinaatti-yrttilettusiin), laita loput jääkaappiin. Siellä vuohenputki säilyy useita  päiviä.


Ehkäpä ensi talvena vuohenputkea löytyy jo pakastimestasikin?  😉






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avautuisiko tukkeutunut viemäri kotikonstein?

Kylpyhuoneen lavuaarin viemäri oli osittain tukossa. Tukos ei ollut paha, mutta selvästi tavallista innottomammin vesi viemäriin lirisi. Olen aina käyttänyt viemäritukosten avaamiseen kaupan tuotteita, joiden kyljessä on varoitus niiden myrkyllisyydestä. Miten viemärin voisi yrittää avata ympäristöystävällisesti, ilman myrkkyjä ja vaarallisia aineita? Ohjeita viemärin avaamiseksi kotikonstein on paljon. Nopeasti selaamalla löysin MTV-uutiset.fi:n (27.11.2013), siivous.infon ja Marttojen ohjeet. Kaikissa niissä ohjeistetaan käyttämään tukkeutuneen viemärin avaamiseksi soodaa ja etikkaa. Molemmat aineet ovat minulle tuttuja siivouksen apuvälineinä. Soodaa olen käyttänyt muun muassa uunin puhdistukseen sekä tahrojen poistoon matoista. Vedellä laimennetulla etikalla olen puhdistanut niin kahvinkeittimen, mikroaaltouunin kuin jääkaapinkin sekä pyyhkinyt keittiön tasoja. Ecokodin Instagram-sivuilta löysin ohjeen, jossa viemärin avaamiseen käytetään soodan ja etikan lisäksi my...

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...