Kolme viikkoa karanteenissa - mistä muonaa?

 

Vajaa kolme viikkoa sitten tapahtui se, mitä ei missään nimessä pitänyt tapahtua: jälkikasvun koronatesti osoittautui positiiviseksi. 

Yllättäväksi tilanteen teki se, että tytär oli ollut vapaaehtoisessa karanteenissa tulevien yo-kirjoitusten takia eikä ollut käynyt kodin ulkopuolella kuin pakollisissa menoissa. Mitään oireita hänellä ei ollut, ja testiinkin hän meni vain, koska koronavilkku hälytti mahdollisesta altistumisesta.

Jälkikasvulle positiivisesta testituloksesta seurasi kahden viikon eristys, minulle kolmen viikon karanteeni. Koska tilanne tuli niin sanotusti puskista, en ollut osannut mitenkään varautua siihen esimerkiksi ruokatarvikkeita hankkimalla.

Mikäs nyt eteen? Onneksi oli varmuusvarasto. Olen koko aikuisikäni säilyttänyt kotona jonkin verran ruokavaraa, mutta vasta vuosi sitten, koronakriisin kunnolla iskiessä, rupesin pitämään varmuusvarastoa.

Olen nyt yli vuoden ajan pitänyt huolen, että kotona on jemmassa erilaisia pitkään säilyviä purkkiruokia: tomaattimurskaa, papuja, tonnikalaa, sardiineja, ananasta yms. Kahden viikon karanteenin jälkeen hyllystä löytyi enää kolme purkkia:

 Kuivaruokien puolella varmuusvarastossa on ainakin vehnä- ja sämpyläjauhoja, puurohiutaleita ja rusinoita. Pakasteessa pyrin pitämään kalapuikkoja, kasvispyöryköitä yms. Toki ymmärrän, että ne eivät säily ikuisuuksia.

Mitä varmuusvarastosta puuttui karanteenin voimaan astuessa? Kuivahiiva. Sämpyläjauhoista ei ole juurikaan iloa, jos ei ole hiivaa. Myös perunat olivat lopussa. 

Viime keväänä naureskelin ihmisille, jotka hamstrasivat vessapaperia. Hymyni hyytyi, kun huomasin, että eteisen hyllyssä napotti yksi ainoa wc-paperirulla. Kolme  viikkoa karanteenia oli edessä...

Myönteisenä asiana mainittakoon, että pakastimesta löytyi vielä runsaasti marjoja. Näin ollen hedelmiä ei osannut hirmuisesti kaivata. 

Iloinen yllätys oli mansikkarasioiden alta paljastunut pullo, jossa oli viime kesänä tekemääni voikukkamehua. Ja minä kun olin luullut mehun loppuneen! Myös itse tekemäni ja pakastamani  poimulehtikasvovesi pääsi käyttöön.

Sanomattakin oli selvää, että varmuusvarastosta huolimatta ostoksille piti päästä. Työkaverini suositteli hankkimaan ruoan verkkokaupasta. En ollut koskaan aiemmin ostanut ruokatarvikkeita verkosta, joten aluksi se tuntui hieman oudolta.

Ensimmäinen yritys olikin hankala; piti rekisteröityä ja kirjautua ja ties mitä. Se ei käynyt ihan hetkessä eikä kahdessakaan. Tilaaminen helpottui, kun vaihdoin puhelimen tietokoneeseen.  

 Huonoja  puolia tällaisessa verkkokaupassa on se, että kuljetusmaksu on mielestäni aika iso. Toisaalta autoton ihminen on onnellinen, kun joku tuo painavat tavarat kotiovelle. Tämän vuoksi innostuin tilaamaan verkkokaupasta muun muassa ison säkin kissanhiekkaa. Myös  siivoustarvikkeet ja pesuaineet tyttären uutta asuntoa varten tulivat meille kätevästi suoraan ulkorappusille.

Ruoan verkkokaupan palvelu oli nopeaa, täsmällistä ja luotettavaa. Vain muutama tuote jouduttiin korvaamaan vastaavalla (lähinnä vihanneksia), ja siitäkin ilmoitettiin asianmukaisesti.

 Tyttären eristys päättyi viime sunnuntaina, ja hän pääsi osallistumaan kaksiin yo-kirjoituksiin. Ja ei: tyttärelle ei tullut eristyksen aikanakaan minkäänlaisia oireita. 

Oma karanteenini päättyy sunnuntaina. Ja ei: minullekaan ei tullut minkäänlaisia oireita. Karanteenin alussa tehty testikin oli negatiivinen. 

Mitä tästä opin? No ainakin sen, että varmuusvarasto on ihan oikeasti hyvä olla olemassa. Mitä muuta? Ruoan tilaaminen verkkokaupasta on vaivatonta ja kätevää. 

Tärkein oppi oli kuitenkin se, että ystäväni, työkaverini ja muut läheiseni ovat uskomattoman avuliasta, ystävällistä ja myötäelävää porukkaa. Yksi ystävistäni toi ruokakassinkin rappusille pari viikkoa sitten, vaikka omissa ostoksissakin varmasti oli tekemistä. 

Kiitokset siis kaikille läheisille niin kuulumisten kyselemisestä kuin avuntarjouksistakin! Ilman tsemppiviestejänne tämä kolmen viikon karanteeni olisi ollut huomattavasti alakuloisempaa aikaa.   💚