Siirry pääsisältöön

Lempeä löylytuoksu katajasta

 


Kirjoitin viime syksynä blogipäivityksessäni Metsäinen löylytuoksu valmistuu vaivattomasti (27.9.2020) siitä, miten kuusenkerkistä tai kuusen oksapaloista saa varsin miellyttävän löylytuoksun.

Tuon postauksen jälkeen olen tehnyt löylytuoksukokeiluja myös katajan oksapaloilla. Joulusaunaan sain mukavaa katajan tuoksua seuraavalla tavalla:

1. Keräsin oksapaloja pihakatajasta (niin, mitäpä pihallani ei kasvaisi...) joulunalusviikolla. Kuten kuvasta näkyy, lunta ei vielä tuossa vaiheessa ollut laisinkaan. 


 2. Asettelin ne tarjottimelle kuivumaan pariksi päiväksi.


 3. Saunailtana laitoin kuivatetut oksapalat suodatinpussiin, jonka suljin parilla isolla paperiliittimellä.

4. Asetin pulskan suodatinpussin saunakiulun pohjalle ja kaadoin päälle kiehuvaa vettä. Kiehutin veden keittimessä, mutta netistä löytämieni ohjeiden mukaan veden voi ottaa myös hanasta, kunhan se vain on mahdollisimman  kuumaa.

5. Vein kiulun saunan lauteille, missä se sai olla saunan lämpiämisen ajan. 

Katajainen löylytuoksu oli todella miellyttävä, ehkä jopa parempi kuin kuusen oksapaloista tehty, mutta aika mieto. 

Eilen illalla vedin mutkat suoriksi ja kokeilin seuraavaa: keräsin pihakatajasta oksia ennen saunan lämpiämistä, huuhtelin ne ja asettelin kiulun pohjalle. Muutoin toimin samoin kuin aiemminkin eli kaadoin oksien päälle kuumaa vettä ja vein kiulun lauteille saunan lämpiämisen ajaksi.

Lieneekö ollut nenä tukossa vai mikä, mutta en haistanut saunassa minkäänlaista katajan tuoksua, vaikka kuinka heittelin katajalla höystettyä löylyvettä kiukaaseen. Itse asiassa en haistanut yhtään mitään. Mikähän meni pieleen? No, tästäkin huolimatta kokeilut jatkuvat...  💚



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...

Kaikkien aikojen paras kirpparituotto!

Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet niin tiiviisti muuton merkeissä, että blogin päivittämiselle ei yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa. Vanhassa asunnossa on vieläkin pois roudattavaa tavaraa, mutta kyllä tässä vihdoinkin voiton puolella aletaan olla :)  Muistuipa sitten mieleen, että en ole vielä kirjoittanut edes raporttia tämän kesän kirpparimyynnistä! Kirjoitin myyntipöydän varaamisesta postauksessani Ja taas lähti tavaraa kirpparille jo heinäkuun puolivälissä. Sain vähän lisäaikaa myyntipöydälleni, ja lopuksi sain myydä tavaroita 50 prosentin alennuksella. Tästäkin huolimatta kirpparipöydän purkamisesta on vierähtänyt aikaa luvattoman paljon. Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että en muista ikinä saaneeni näin hyvää tuottoa myyntipöydästäni. Tosin täytyy myöntää, että en ole kirjannut muistiin kymmenen vuoden takaisten myyntipöytien tuottoja. Silloin myin jälkikasvun hylkäämiä leluja, jotka tekivät kauppansa todella hyvin.  Tämän kesän myyntipöytää rakentaessani mietin, m...