Siirry pääsisältöön

Vuohenputkesta piristystä arkiruokaan

 


Ne ovat keskuudessamme taas - vuohenputket nimittäin. Tämä yleisesti vaivalloisena rikkakasvina pidetty villiyrtti on hyvää syötävää ja antaa mainion lisämausteen ihan tavalliselle kotiruoallekin.


 Vuohenputken erottaa muista putkikasveista muun muassa kourumaisen varren ansiosta. Jos ei ole ihan varma, onko kyseessä vuohenputki, kannattaa käyttää hajuaistiaan; vuohenputki tuoksuu näet porkkanalta.


 Vuohenputkesta voi valmistaa muun muassa pestoa, piirakkaa ja hortahakkelusta. Jos kuitenkin haluat edetä varovaisesti, kokeile vuohenputkea ensin mausteena. Yrttiä voi käyttää persiljan korvaajana, eli voit lisätä vuohenputkea kaikkiin niihin ruokiin, joihin laittaisit persiljaakin. 

Älä poimi vuohenputkea autotien lähistöltä. Valitse yrteistä pienet ja vielä kiiltäväpintaiset, sillä ne ovat maukkaimpia. Poimimisen jälkeen villivihannekset kannattaa huuhdella huolellisesti kylmällä juoksevalla vedellä. 


 Itse olen pienentänyt vuohenputket ihan tavallisillä keittiösaksilla, mutta joillakuilla villiyrttiharrastajilla näyttää olevan hienoja  yrttileikkureitakin.

Olen lisännyt vuohenputkea muun  muassa sämpylätaikinaan, salaattiin, keittoihin (lähinnä nakki- ja lihakeittoihin), pinaattilettuihin, munakkaaseen, risottoon, perunamuusiin ja spagettikastikkeeseen. 

Olen  myös uudistanut vuohenputkisilpulla edellisiltä päiviltä tähteeksi jäänyttä ruokaa. Vuohenputkisilppua ovat saaneet ylleen ainakin paistetut perunat ja paistinpannussa lämmitetty katkottu spagetti.

Tämä vuohenputkella terästetty perunamuusi on tehty (kiireessä) valmispussin aineksista:


Riisi ja vuohenputkisilppu sopivat hyvin yhteen:


 Spagettikastikkeessa on kinkkukuutioita, sipulia, valkosipulia ja... vuohenputkisilppua.


 Tässä munakkaassa ei ole muita lisukkeita kuin valkosipulia ja vuohenputkisilppua:


 Mitäs sitten, jos vuohenputkia on tullut poimittua liikaa? Ei hätää, yrttiset säilyvät jääkaapissa useamman päivän ajan. 

Vuohenputkea voi myös pakastaa talven varalle. En ole kiehauttanut vuohenputkia vaan olen laittanut silpun pieneen pussiin tai pakasterasiaan ihan sellaisenaan. Hyvin ovat yrttiset säilyneet - aina siihen asti, kun ovat päätyneet kattilaan tai paistinpannulle...




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...

Kaikkien aikojen paras kirpparituotto!

Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet niin tiiviisti muuton merkeissä, että blogin päivittämiselle ei yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa. Vanhassa asunnossa on vieläkin pois roudattavaa tavaraa, mutta kyllä tässä vihdoinkin voiton puolella aletaan olla :)  Muistuipa sitten mieleen, että en ole vielä kirjoittanut edes raporttia tämän kesän kirpparimyynnistä! Kirjoitin myyntipöydän varaamisesta postauksessani Ja taas lähti tavaraa kirpparille jo heinäkuun puolivälissä. Sain vähän lisäaikaa myyntipöydälleni, ja lopuksi sain myydä tavaroita 50 prosentin alennuksella. Tästäkin huolimatta kirpparipöydän purkamisesta on vierähtänyt aikaa luvattoman paljon. Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että en muista ikinä saaneeni näin hyvää tuottoa myyntipöydästäni. Tosin täytyy myöntää, että en ole kirjannut muistiin kymmenen vuoden takaisten myyntipöytien tuottoja. Silloin myin jälkikasvun hylkäämiä leluja, jotka tekivät kauppansa todella hyvin.  Tämän kesän myyntipöytää rakentaessani mietin, m...