Siirry pääsisältöön

Liiat omput likööriksi?

Kerroin postauksessani viikko sitten, miten pihan kaksi kääpiöomenapuuta vallan villiintyivät ja tekivät hurjan sadon. Omenoiden runsautta ihmetellessäni tuli mieleen tehdä taas omenalikööriä. Ensimmäisen kerran valmistin ompuista likööriä muistaakseni kaksi vuotta takaperin. Kerroin kokeilusta silloisessa Hortoilijan muistiinpanoja -blogissani. Valmistamani omenaliköörin alkuperäinen nimi on itse asiassa kaneli-omenalikööri. Löysin ohjeen sekä Kotiliedestä että Suklaapossu-blogista. Alkuperäisen ohjeen mukaan kaneli-omenaliköörin tekemiseen tarvitaan seuraavat ainesosat: 4-5 dl kirkasta viinaa 4-5 dl sokeria 1 sitruunan mehu 300 g (= 7 dl) omenalohkoja kanelitanko
Näin toimin: 1. Kuorin omenat ja pilkoin ne niin pieniksi lohkoiksi, että pystyin mittaamaan niiden määrän desilitran mitalla. 2. Laitoin tilavaan lasipurkkiin kerroksittain 7 dl omenalohkoja, 4,5 dl Leijona-viinaa, 4 dl sokeria sekä sitruunasta puristamani mehun. Kanelitangon sujautin kaiken tämän keskelle. 3. Suljin tölkin kannen huolella ja asetin sen jääkaappiin tekeytymään. Nyt omenaliköörin pitäisi antaa tekeytyä kaikessa rauhassa, kenenkään sorkottelematta, 2-3 kuukautta. Tämän jälkeen (eli joskus loka- tai marraskuussa) seoksesta siivilöidään omenalohkot ja se voidaan pullottaa. Haave omenaliköörinaukuista kannattaa kuitenkin vielä haudata; liköörin pitää näet antaa tekeytyä vähintään kuukauden ajan. Laskelmieni mukaan omenaliköörin pitäisi kuitenkin olla valmista hyvissä ajoin ennen joulua. Jos se onnistuu, joku voi saada hölskyvän joululahjan... :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...

Avautuisiko tukkeutunut viemäri kotikonstein?

Kylpyhuoneen lavuaarin viemäri oli osittain tukossa. Tukos ei ollut paha, mutta selvästi tavallista innottomammin vesi viemäriin lirisi. Olen aina käyttänyt viemäritukosten avaamiseen kaupan tuotteita, joiden kyljessä on varoitus niiden myrkyllisyydestä. Miten viemärin voisi yrittää avata ympäristöystävällisesti, ilman myrkkyjä ja vaarallisia aineita? Ohjeita viemärin avaamiseksi kotikonstein on paljon. Nopeasti selaamalla löysin MTV-uutiset.fi:n (27.11.2013), siivous.infon ja Marttojen ohjeet. Kaikissa niissä ohjeistetaan käyttämään tukkeutuneen viemärin avaamiseksi soodaa ja etikkaa. Molemmat aineet ovat minulle tuttuja siivouksen apuvälineinä. Soodaa olen käyttänyt muun muassa uunin puhdistukseen sekä tahrojen poistoon matoista. Vedellä laimennetulla etikalla olen puhdistanut niin kahvinkeittimen, mikroaaltouunin kuin jääkaapinkin sekä pyyhkinyt keittiön tasoja. Ecokodin Instagram-sivuilta löysin ohjeen, jossa viemärin avaamiseen käytetään soodan ja etikan lisäksi my...