Siirry pääsisältöön

Valmistujaisjuhlien valmistelu oli kivaa - pienistä vastoinkäymisistä huolimatta


Olen jo parissa edellisessä päivityksessäni viitannut jälkikasvun valmistujaisjuhliin. No, ne olivat perjantaina.

Juhliin oli tilan ahtauden ja vallitsevan koronatilanteen takia kutsuttu vain 19 vierasta: kaikki lähisukulaisia, kummeja tai juhlakalun ystäviä. Paikalle pääsi kutsutuista 13, joten yhteensä juhlissa oli  15 ihmistä. 

Koska juhlan päähenkilö on vegaani, tarjottavat piti miettiä tarkkaan. Työkaverini Katja, joka pyörittää opetustyönsä ohessa pitopalveluyritystä, valmisti vegaaniset täytekakut ja voileipäkakun. Itse en olisi moiseen pystynyt. 


Suolaisiksi tarjottaviksi tein härkäpapupasteijoita ja minipitsoja. Pasteijoiden pohjana oli kaupasta ostettu vegaaninen torttutaikina. Olin aikeissa lisätä härkäpavun joukkoon paistovaiheessa myös sipulia, mutta sitten muistin, että kaikki juhlavieraat eivät pysty sitä syömään. 

Minipitsojen pohjataikinan tein veteen, koska maito ei sovi vegaaniseen ruokavalioon. Kaurajuomalla olisi tietysti voinut korvata maidon - jos vain olisin muistanut ostaa sitä. Kaikkien minipitsojen päälle tuli tomaattipyreetä ja kasvissuikaleita. Lisäksi laitoin niihin vaihtoehtoisesti joko puolitettuja miniluumutomaatteja, oliiveja tai ananaspaloja. Juustoraaste oli vegaanista.  

Koska joulu on lähellä, päätimme jälkikasvun kanssa tehdä juhlapöytään myös torttuja ja pipareita. Molempien taikinat olivat kaupan vegaanisia tuotteita. Torttuihin päätimme laittaa luumusoseen sijaan omien omenapuiden ompuista tehtyä hilloa. Osa pipareista koristeltiin valkoisella kuorrutuksella vähän ennen juhlaa. 

Juhlapöydässä oli myös siskoni tekemiä vegaanisia pikkuleipiä sekä jälkikasvun itsensä alusta loppuun saakka valmistama vegaaninen oreo-juustokakku. Vihreät kuulat lisättiin pöytään juhlakalun  toivomuksesta. Viinirypäleitäkin ostin, mutta valitettavasti unohdin laittaa ne tarjolle. 


Siivoamisen juhlia varten aloitin jo pari viikkoa aikaisemmin. Pesin alakerran matot lumella (ks. myös päivitys Puhdistuiko matto lumipesulla? 13.3.2021). Kylpyhuoneen lattia- ja seinälaattoja jynssäsin sitruunalla (ks. päivitys Saisiko kylppärin laatat puhtaaksi sitruunalla? 28.11.2021). Kahvinkeittimelle tein kunnon etikkapuhdistuksen (ks. päivitys Kahvinkeitin puhdistuu etikalla, 17.1.2021). Myös mikroaaltouuni sai etikkaputsauksen (ks. päivitys Voisikos sen mikroaaltouuninkin puhdistaa etikalla? 23.1.2021). 

Mitä jäi tekemättä? Lieden pinta jäi kiireen keskellä jynssäämättä sokeripalalla (ks. päivitys Puhdistuiko liesi sokeripalalla? 10.1.2021). Myöskään ilmanraikastinta en kerennyt tehdä, vaikka tarvikkeet siihen hankinkin (ks. päivitys Omatekoinen ilmanraikastin - ei kemikaaleja, ei lisäaineita). Korvikkeeksi puhdistin kuitenkin lavuaarit nopeasti sitruunalla (ks. päivitys Lavuaari puhtaaksi sitruunanpuolikkaalla 10.4.20219); tulihan siitäkin toimenpiteestä raikasta tuoksua sisäilmaan. 

Entäpä juhlavaatetus? Kävin aiemmin kirpparilla katsastamassa mekkoja (Ks. päivitys Löytyisikö juhlakolttu SPR:n kirpparilta? 20.11.2021.) Tyydyin kuitenkin vaatekaapista löytyneeseen mustaan mekkoon enkä ostanut uutta. Päivänsankari oli hankkinut juhlavaatteensa netin kautta käytettyjen vaatteiden liikkeestä.

Kaiken kaikkiaan valmistujaisjuhlat sujuivat hyvin. Päivänsankari oli tyytyväinen, mikä on tärkeintä. Kiitokset siskolle avusta ja ihan erityisesti kahvin keittämisestä ja kuohuviinin tarjoilemisesta. Työkaverille kiitokset vegaanisista kakuista. Ne olivat todella hyviä!  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...

Kaikkien aikojen paras kirpparituotto!

Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet niin tiiviisti muuton merkeissä, että blogin päivittämiselle ei yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa. Vanhassa asunnossa on vieläkin pois roudattavaa tavaraa, mutta kyllä tässä vihdoinkin voiton puolella aletaan olla :)  Muistuipa sitten mieleen, että en ole vielä kirjoittanut edes raporttia tämän kesän kirpparimyynnistä! Kirjoitin myyntipöydän varaamisesta postauksessani Ja taas lähti tavaraa kirpparille jo heinäkuun puolivälissä. Sain vähän lisäaikaa myyntipöydälleni, ja lopuksi sain myydä tavaroita 50 prosentin alennuksella. Tästäkin huolimatta kirpparipöydän purkamisesta on vierähtänyt aikaa luvattoman paljon. Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että en muista ikinä saaneeni näin hyvää tuottoa myyntipöydästäni. Tosin täytyy myöntää, että en ole kirjannut muistiin kymmenen vuoden takaisten myyntipöytien tuottoja. Silloin myin jälkikasvun hylkäämiä leluja, jotka tekivät kauppansa todella hyvin.  Tämän kesän myyntipöytää rakentaessani mietin, m...