Siirry pääsisältöön

Vielä ehtii tehdä joululahjoja - viime hetken vinkit


Jouluaattoon on aikaa neljä vuorokautta. Vieläköhän sitä ehtisi tehdä lahjoja ihan omin pikku kätösin? Ehtii kyllä! 

Kokosin tähän postaukseen muutamia mielestäni hyviä lahjavinkkejä, joiden ohjeet olen - yhtä  poikkeusta lukuun ottamatta - julkaissut aiemmissa Villi ja vihreä -blogin päivityksissä.

Miten olisi ihoa pehmentävä käsikuorinta? Ohje tähän löytyy päivityksestä Leskenlehdistä pehmentävä kuorinta käsille (16.5.2020). Leskenlehtiä ei tähän vuodenaikaan luonnosta löydy, mutta ihan hyvän käsikuorinnan saat ilman niitäkin. Tarvitset vain sokeria, oliiviöljyä ja sitruunan. 

Entäpä koko vartalolle tarkoitettu kahvikuorinta (Omatekoinen kahvikuorinta sopii joululahjaksikin, 8.11.2020)? Kuorinnan voi tehdä käytetyistä kahvinpuruista, jolloin se on ekologisempi. Joululahjaksi aiottuun kuorintaan suosittelen kuitenkin käyttämään tuoretta kahvijauhetta. Sen lisäksi tarvitaan sokeria, oliiviöljyä ja kanelia. 

Jos lahjan saaja tekee mielellään kotitaloustöitä, hänelle voisi valmistaa yrttisen pyykkietikan. Ohje löytyy päivityksestä Yrttinen pyykkietikka kera mintun ja rosmariinin (5.11.2020). Varaudu siihen, että pyykkietikan tekemiseen menee enemmän aikaa kuin vaikkapa kuorintojen valmistamiseen, sillä yrttien täytyy antaa liota etikkaliemessä yön yli.  

Jos tiedät, että lahjan saaja on herkkusuu, miksi et tekisi hänelle marmeladimakeisia? Päivityksessä Suut makeiksi pihlajanmarjakarkeilla (7.11.2021) makeisten pohjana on käytetty pihlajanmarjoja. Jos kyseisiä marjoja ei tähän hätään löydy, voit korvata ne haluamallasi marjoilla. Myös valmis mehu (1,5 dl) käy marmeladimakeisten pohjaksi.


Entäpä yrttitee? Itse teen yrttiteen kuivatuista villiyrteistä, mutta kovin monella niitä tuskin on varastossa. Tällöin voit kuivattaa teeainekset kaupan yrteistä, vaikkapa mintusta tai sitruunamelissasta. Toimi seuraavalla tavalla:

1. Osta iso nippu tuoretta minttua/sitruunamelissaa.

2. Leikkaa nipusta lehdet.

3. Asettele ne kuivumaan laakealle tasolle, esimerkiksi leivinpaperilla vuoratun tarjottimen päälle.

4. Nosta taso niin korkealle, että taloudessa mahdollisesti asustavat nelijalkaiset ystävät eivät yllä räpläämään lehtiä. 

5. Anna lehtien kuivua huoneenlämmössä ainakin kahden vuorokauden ajan. 

6. Laita kuivuneet lehdet pieneen lasipurkkiin tai pussiin.

7. Koristele purkki/pussi haluamallasi tavalla.

Tee valmistetaan siten, että yrttien lehdet asetellaan teesihtiin ja sihdin päälle kaadetaan kuumaa vettä. Lehtien annetaan hautua vedessä noin viiden minuutin ajan.


 Jos joululahjojen tekemiseen ei yksinkertaisesti ole aikaa, kannattaa harkita myös aineettoman lahjan hankkimista. Käsittelin aihetta päivityksessäni Aineeton joululahja - kaksinkertainen jouluilo (20.12.2020) tasan vuosi sitten. Olen viime vuosina lahjoittanut rahasummia muun muassa eläinten hyväksi ja kertonut siitä lahjan saajalle joulukortissa. Viimeksi tänä aamuna törmäsin sosiaalisessa mediassa tällaiseen ilmoitukseen:


Tämäntyyppisestä lahjasta kannattaa kuitenkin sopia etukäteen lahjan saajan kanssa. Hyvää ja kiireetöntä  joulunalusaikaa! 


Ylimmässä kuvassa on joulukortti, jonka on piirtänyt Virpi Pekkala (Pekkala Oy).

Alin kuva on otettu kuvakaappauksena Facebookista. 

Kuvat marmeladimakeisista ja yrttiteestä ovat omiani.     

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...

Kaikkien aikojen paras kirpparituotto!

Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet niin tiiviisti muuton merkeissä, että blogin päivittämiselle ei yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa. Vanhassa asunnossa on vieläkin pois roudattavaa tavaraa, mutta kyllä tässä vihdoinkin voiton puolella aletaan olla :)  Muistuipa sitten mieleen, että en ole vielä kirjoittanut edes raporttia tämän kesän kirpparimyynnistä! Kirjoitin myyntipöydän varaamisesta postauksessani Ja taas lähti tavaraa kirpparille jo heinäkuun puolivälissä. Sain vähän lisäaikaa myyntipöydälleni, ja lopuksi sain myydä tavaroita 50 prosentin alennuksella. Tästäkin huolimatta kirpparipöydän purkamisesta on vierähtänyt aikaa luvattoman paljon. Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että en muista ikinä saaneeni näin hyvää tuottoa myyntipöydästäni. Tosin täytyy myöntää, että en ole kirjannut muistiin kymmenen vuoden takaisten myyntipöytien tuottoja. Silloin myin jälkikasvun hylkäämiä leluja, jotka tekivät kauppansa todella hyvin.  Tämän kesän myyntipöytää rakentaessani mietin, m...