Siirry pääsisältöön

Vanhojen vaatteiden kierrätys onnistuu myös vaateliikkeessä

Kirjoitin viime viikolla, millaisia löytöjä tein SPR:n kirppikseltä pikkujoulumekkoa metsästäessäni. Nykyään kirppareilta löytyy asuja ja asusteita moneen lähtöön, ja viime vuosina minun on tarvinnut turvautua varsinaisten vaatekauppojen valikoimiin vain harvakseltaan. 

Hyväkuntoiset mutta tarpeettomiksi käyneet vaatteet olen laittanut myyntiin omalle kirpparipöydälle tai lahjoittanut SPR:n kirppikselle. Entäpä jos elämäntilanne onkin sellainen, että kirpparipöydän pitämiselle ei yksinkertaisesti ole aikaa? Tai jos lähin vaatelahjoituksia vastaanottava kirppari on liian kaukana, jotta sinne pystyisi kiikuttamaan yhtään mitään?

Tällöin pelastuksen voi tarjota jonkin vaatekaupan kierrätyspiste. En ole ottanut selvää, mitkä kaikki vaateliikkeet tällaista kierrätystä harjoittavat, mutta itse olen tutustunut tarkemmin KappAhlin kierrätysjärjestelmään. 

Vein vanhoja vaatteita KappAhlin kierrätyspisteeseen joskus muutama vuosi takaperin. Sitten tuli korona ja sen mukanaan tuomat rajoitukset, joiden aikana vanhoja vaatteita ei otettu vastaan. Nyt KappAhlin kierrätyspiste on taas toiminnassa, mutta hieman eri periaattein kuin aiemmin.

KappAhlin verkkosivuilta löysin seuraavanlaisia ohjeita:

1. Täytä pussi vanhoilla mutta käyttökelpoisilla vaatteilla ja tuo se myymälään. KappAhl ottaa vastaan vaatteita, kenkiä, asusteita ja kodintekstiilejä, kunhan ne ovat ehjiä ja puhtaita. 

2. Näytä pussi jollekulle henkilökunnan jäsenelle ja jätä se keräyslaatikkoon.

3. Saat viiden euron arvosetelin yhtä tuomaasi pussia kohden. Arvosetelin voi hyödyntää vähintään 30 euron normaalihintaisen kertaostoksen yhteydessä. Se on voimassa kolmen kuukauden ajan.

Suurin ero entiseen on se, että nyt kierrätykseen tuotavien vaatteiden on oltava ehjiä ja käyttökelpoisia. Aiemmin pusseihin sai laittaa myös hieman rikkinäisiä ja rispaantuneitakin vaatteita. 

Miksi moinen muutos? Vielä muutama vuosi takaperin rikkinäiset vaatteet saatettiin hyödyntää vaikkapa rakennustyömailla eristeinä. Tällä hetkellä tilanne on se, että kaikki kierrätysvaatteet menevät myyntiin Fretexin myymälöihin eikä lumppuja enää uusiokäytetä. 

Eli nyt ei sitten auta muu kuin jäädä odottamaan käyttökelvottomien tekstiilien keräyspisteitä. Eikös niitä pitänyt olla tulossa joskus vuoden 2023 aikana? 


Tiedot KappAhlin kierrätyspalvelusta on saatu vaateliikkeen omilta verkkosivuilta (www.kappahl.com) sekä paikallisen KappAhlin toimipisteen henkilökunnalta.  

 Postauksen kuva on otettu SPR:n kirppikseltä.   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avautuisiko tukkeutunut viemäri kotikonstein?

Kylpyhuoneen lavuaarin viemäri oli osittain tukossa. Tukos ei ollut paha, mutta selvästi tavallista innottomammin vesi viemäriin lirisi. Olen aina käyttänyt viemäritukosten avaamiseen kaupan tuotteita, joiden kyljessä on varoitus niiden myrkyllisyydestä. Miten viemärin voisi yrittää avata ympäristöystävällisesti, ilman myrkkyjä ja vaarallisia aineita? Ohjeita viemärin avaamiseksi kotikonstein on paljon. Nopeasti selaamalla löysin MTV-uutiset.fi:n (27.11.2013), siivous.infon ja Marttojen ohjeet. Kaikissa niissä ohjeistetaan käyttämään tukkeutuneen viemärin avaamiseksi soodaa ja etikkaa. Molemmat aineet ovat minulle tuttuja siivouksen apuvälineinä. Soodaa olen käyttänyt muun muassa uunin puhdistukseen sekä tahrojen poistoon matoista. Vedellä laimennetulla etikalla olen puhdistanut niin kahvinkeittimen, mikroaaltouunin kuin jääkaapinkin sekä pyyhkinyt keittiön tasoja. Ecokodin Instagram-sivuilta löysin ohjeen, jossa viemärin avaamiseen käytetään soodan ja etikan lisäksi my...

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...