Kerroin alkuvuodesta, miten tein vanhasta lakanasta korvikkeita talouspaperille (ks. Rikkinäisen lakanan uusi elämä: vino pino "talouspaperia", 21.1. 2023). Kangasliinoja on tullut käytettyä ahkerasti, ja talouspaperin tarve onkin vähentynyt selvästi.
Olen kuitenkin pannut merkille, että kun liinoja pesee koneessa, niiden reunat lähtevät rispaantumaan. Reunat kannattaakin ehdottomasti surauttaa ompelukoneella - jos vain suinkin sattuu kyseisen masiinan omistamaan.
Vanulapuille olen miettinyt korvikkeita jo pitemmän aikaa. Ostin pehmeäntuntuista valkoista puuvillalankaa jo joskus viime vuoden puolella, mutta en saanut aikaiseksi tarttua virkkuukoukkuun. Yksi syy tähän on se, etten käytä vanulappuja kovin usein, koska tarvitsen niitä oikeastaan vain meikinpoistoon. Toinen syy on... Tohdinko paljastaa...? Toinen syy on se, että olen jokseenkin tumpelo niin virkkaamisessa kuin neulomisessakin. Kaiken hyvän lisäksi virkkuukoukkukin oli hukkateillä.
Ihminen luontaisesti välttää toimintoja, joissa hän kokee olevansa huono. Rupesin laskeskelemaan, milloin olen viimeksi virkannut jotain. Olisikohan siitä 30 vuotta? Vai kenties enemmän?
Viime viikolla sitten ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Rohkaisin mieleni ja ostin lähimarketista virkkuukoukun. Kai nyt normaaliälyllä varustettu aikuinen ihminen osaa väkertää yhden pyöreän pikku lätyskän?
No jaa... Kyllähän siinä virkkaamisessa muistelemista oli. Ensimmäisestä lapusta tuli sellainen hassu kupu, joka toi mieleen nuken pipon. Toisesta tuli jo lituskaisempi.
Virkkaaminen käy vieläkin varsin hitaasti ja kankeasti, mutta olen kuitenkin saanut värkätyksi jo aika monta vanulapun korviketta. Ei kai lappuja tarvitse hirmuisia kasoja ollakaan, jos kuitenkin pesee ne aina käytön jälkeen? Sanoisin, että tämä on hyvä alku... :)
Kommentit
Lähetä kommentti