Siirry pääsisältöön

Aloe vera -tuotteisiin tutustumassa: ensimmäisenä kokeilussa huulirasva

Tuttavani on toiminut jo useamman vuoden ajan Foreverin aloe vera -tuotteiden jälleenmyyjänä. Ostin  häneltä muutamia aloe vera -tuotteita testatakseni, kuinka ne sopisivat minulle, tavalliselle keski-ikäiselle naiselle. Taustalla on ajatus, että jos tuotteet tuntuvat hyviltä, minäkin voisin ryhtyä suosittelemaan ja jopa myymään niitä.  

Aloe vera on tunnettu ihoa pehmentävistä, kosteuttavista ja rauhoittavista ominaisuuksistaan. Tämän vuoksi sitä käytetäänkin monissa ihon- ja hiustenhoitotuotteissa. Aloe veraa voi nauttia myös ulkoisesti, muun muassa juotavien ravintolisien muodossa.


Olen innostunut villiyrteistä ja teen niistä niin ruokaa kuin kauneudenhoitotuotteitakin. Keväällä valmistin esimerkiksi poimulehtivoidetta ja omatekoista voikukkamehua olen nauttinut pitkin alkukesää. Aloe vera on kuitenkin kasvi, joka ei Suomen luonnossa elä, joten aloe vera -tuotteita en valitettavasti pysty itse valmistamaan.   

Aloe vera -lajikkeita on yhteensä noin 180. Foreverin tuotteissa käytetään niistä yhtä, Aloe Barbadensis Miller -lajiketta, josta hyödynnetään lehtien sisälle varastoitunut jähmeä geeli.

Ylimmässä kuvassa näkyvän Forever Aloe Lips -huulirasvan otin kokeiluun keskiviikkona 31.5. 

Aloe Lips sisältää aloe veran lisäksi myös jojobaa. Aluksi ihmettelin huulirasvaputkilon pientä kokoa; onhan siinä rasvaa vain 4,25 grammaa. Kun ryhdyin käyttämään tuotetta, huomasin kuitenkin nopeasti, että se on yllättävän riittoisaa.

Minulle on vuosien kuluessa tullut tavaksi lisätä huulirasvaa tuon tuostakin. Tästä huolimatta huulet ovat tuntuneet kuivilta pian rasvan lisäämisen jälkeen. Kun olin aloittanut Aloe Lips -huulirasvan käytön, ongelma hävisi. Aloe vera -pitoinen huulirasva kosteuttaa tehokkaasti ja säilyy huulten pinnassa selvästi kauemmin kuin aiemmin käyttämäni tuotteet. Näin ollen sitä ei tarvitse lisätä kuin muutaman kerran päivässä.

Aloe Lips -huulirasva tuntuu mukavalta, ja sen tuoksu on ihana! Jatkan kokeilua, mutta jo tämän vajaan kahden viikon käytön perusteella uskallan suositella aloe vera -pitoista huulirasvaa muillekin :)

Tiedot aloe vera -kasvista (toinen ja neljäs kappale) on saatu Irmeli Lassilan tuote-esittelystä. 

Ylin kuva on minun ottamani. 

Alemmat kuvat: Pixabay   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Metsäinen löylytuoksu valmistuu vaivattomasti

  Olen aina silloin tällöin tehnyt löylytuoksuja saunaillan piristykseksi. Kokeilussa ovat olleet ainakin koivunlehdet, ruusun terälehdet ja kuusenkerkät tai kuusen oksan palaset. Näistä mielestäni parhaimman tuoksun on antanut kuusi. Jos olen tehnyt metsäisen löylytuoksun kesällä, olen käyttänyt siihen kuusenkerkkiä. Talvi-aikaan olen pilkkonut kuusen oksista pieniä palasia. Koska oman pihani nurkassa sattuu kasvamaan muutama kuusi, minun ei ole tarvinnut kysyä puuhiini maanomistajan lupaa. Metsäisen löylytuoksun voi tehdä sekä kuivatuista että tuoreista kuusenkerkistä tai oksan palasista. Näin toimin: 1. Kuivatan kuusenkerkkiä tai oksan palasia tarjottimella muutaman päivän ajan.   2. Sujautan kuivat kerkät/oksan palaset suodatinpussiin. Jos olen käyttänyt niitä tuoreina, olen täyttänyt kaksi suodatinpussia. 3. Suljen pussit paperiliittimillä. Jos haluaa antaa löylytuoksuja vaikkapa joululahjaksi, kannattanee käyttää nitojaa; näin pussukka saa siistimmän ulkoasun.  4. ...

Luonnollinen kasvovesi poimulehdistä

Kesäisestä luonnosta löytyy paljon kotikosmetiikkaan sopivia yrttejä. Jos et ole aiemmin valmistanut kosmetiikkaa villiyrteistä mutta haluaisit kokeilla, suosittelen ensimmäiseksi kokeiluksi omatekoista yrttikasvovettä. On helppoa! Itse olen tehnyt kavovesiä muun muassa poimulehdestä, kanervasta ja siankärsämöstä. Viljellyistä yrteistä olen kokeillut timjamia. Poimulehti sopii mainiosti kasvoveteen, koska se pehmentää ihoa. Väittävätpä jotkut, että sillä olisi jopa nuorentava vaikutus!  Perusohjetta varten tarvitaan   1 dl sadevettä/sterilisoitua vettä poimulehtiä      mieto kasvovesi - 2 rkl tuoreita poimulehtiä      normaali kasvovesi - 3 rkl tuoreita poimulehtiä      vahva kasvovesi - 4 rkl tuoreita poimulehtiä Näin tein kasvoveden poimulehdistä: 1. Keräsin sadevettä desilitran verran. 2. Poimin poimulehtiä noin neljä ruokalusikallista. 3. Huuhtelin poimulehdet kylmällä juoksevalla ve...

Mikäs tässä ollessa, omenalikööriä pullotellessa

Kerroin elokuun lopussa omenaliköörin tekemisestä (Liiat omput likööriksi? 29.8.2021). Viime viikolla pääsin pullottamaan liköörin.  Koska oman pihan kaksi omenapuuta tuottivat tänä syksynä ennätysrunsaan sadon, niistä riitti omppuja kahteenkin liköörisatsiin. Itse asiassa olisi riittänyt enempäänkin, mutta keksin omenoille muutakin käyttöä. Yhteen annokseen laitoin 4,5 dl Leijona-viinaa, 4 dl sokeria, 1 sitruunan mehun,  7 dl kuutioiksi pilkottuja omenoita ja kanelitangon.   Ohjeessa sanottiin, että liköörin pitää antaa tekeytyä rauhassa 2-3 kuukautta. Viime viikolla tilanne oli se, että molemmat likööripurnukat olivat tekeytyneet vähän yli kaksi kuukautta. Heti kun otin purnukat esille, tajusin, minkä asian olin kokonaan unohtanut. Sekoittamisen! En ollut muistanut käydä sekoittelemassa likööriä, ja nyt sokeri oli jämähtänyt yhtenäiseksi klimpiksi kummankin lasipurkin pohjalle. Eipä siinä sitten muuta kuin klimppiä hajottamaan ja ahkerasti sekoittelemaan. Onneksi s...