Siirry pääsisältöön

Ylikypsistä banaaneista syntyy herkullisia keksejä



Mitäpä sitä valmistaisi ylikypsistä, tummuneista banaaneista? Biojäteastiaan niitä ei millään haluaisi heittää.

Yksi konsti ylikypsien banaanien hyödyntämiseksi ja samalla ruokahävikin pienentämiseksi on tehdä niistä keksejä.

Ensimmäisellä kokeilukerralla  banaanikeksit eivät onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, koska minulla ei ollut kunnon ohjetta. Toisella kerralla valmistin keksit Kodin kuvalehden ohjeen mukaan.

Banaanikekseihin tarvitaan seuraavat ainesosat:
2 banaania (pehmeitä)
2 1/2 dl kaurahiutaleita
3/4 dl rusinoita tai kuivattuja karpaloita

Näin toimin:
1. Muussasin banaanit haarukalla. Mitä kypsempiä ja pehmeämpiä banaanit ovat, sitä helpompaa on niiden käsittely.

2. Sekoitin banaanimuussiin kaurahiutaleet.

3. Lisäsin rusinat.

4. Tein taikinasta nokareita kahden ruokalusikan avulla ja asettelin ne uunipellille.
5. Litistin nokareet litteiksi haarukalla.

6 Paistoin keksejä 200-asteisessa uunissa 15 minuutin ajan.

Kunnollisen ohjeen mukaan tehdyt keksit olivat todella hyviä. Jos pitää makeasta, mikäpä estää lisäämästä taikinaan vielä teelusikallisen sokeria (tai vanilliinisokeria). Itse en lisämakeutusta kaivannut.

Lisättäköön vielä sellainen huomio, että mielestäni banaanikeksit olivat  parempia kylminä kuin heti uunista ottamisen jälkeen. Seuraavaksi päiväksi keksejä ei sitten jäänytkään. 😁


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvästi, vuosi 2023!

  Vuoteen 2023 mahtui henkilökohtaisessa elämässäni monenmoista: luovuin vakituisesta työpaikastani, laitoin taloni myyntiin, muutin uudelle asuinalueelle kerrostaloon, aloitin työt uudessa koulussa, rakas kissaystäväni kuoli... Toivon, että vuosi 2024 olisi rauhallisempi :)  Tammikuussa 2023 aloitin jo tutuksi tulleen kuvausprojektini, jonka tarkoituksena on ottaa kuva samasta paikasta kerran kuukaudessa koko vuoden ajan. Kuvauspaikaksi valikoitui Jyväskylän Palokassa sijaitseva Kirrin uimaranta.  Muutin uuteen kotiin syyskuun alussa. Vanhan talon tyhjentäminen ja siivoaminen sekä uuden kodin järjestely veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että kuvausprojektini tyssäsi ja viimeiseksi kuvaksi jäi elokuun otos. Tuossa kuvia järjestellessäni onnistuin vahingossa poistamaan heinäkuun kuvan, joten kuvasarjani jää tänä vuonna puoliväliin vuotta.  Tammikuun kuva on otettu aamulla auringonnousun jälkeen. Pakkastakin oli.    Helmikuussa lumet välillä sulivat, mutt...

Vegaaninen omppupiirakka vaivatta ja vatkaamatta

Löysin viime syksynä jostain lehdestä - en kuolemaksenikaan muista, mistä - helpon marjapiirakan ohjeen. Helpon kyseisestä piirakasta tekee se, että se onnistuu ilman sähkövatkainta.  Ohjeessa sanotaan, että marjoiksi sopivat niin mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Kun viime syksynä kokeilin piirakkaa ensimmäisen kerran, laitoin sen päälle muistaakseni punaherukoita ja vadelmia. Koska tänä syksynä on taas vaihteen vuoksi hyvä omenavuosi, päätin testata, toimisiko ohje myös omppupiirakan pohjana. Samalla muutin ohjeen vegaaniseksi. Alkuperäisen helpon marjapiirakan ohjeen mukaan siihen tarvitaan seuraavat ainesosat:  4 munaa 3 dl sokeria  2 dl maitoa 2 dl sulatettua voita/margariinia/öljyä 6 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria  Koska annos näytti kovin isolta, puolitin ohjeen. Vegaanisen sain piirakasta siten, että korvasin kananmunat psylliumilla . Maidon tilalla käytin kaurajuomaa . Sulatetun voin asemesta käytin juokseva...

Kaikkien aikojen paras kirpparituotto!

Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet niin tiiviisti muuton merkeissä, että blogin päivittämiselle ei yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa. Vanhassa asunnossa on vieläkin pois roudattavaa tavaraa, mutta kyllä tässä vihdoinkin voiton puolella aletaan olla :)  Muistuipa sitten mieleen, että en ole vielä kirjoittanut edes raporttia tämän kesän kirpparimyynnistä! Kirjoitin myyntipöydän varaamisesta postauksessani Ja taas lähti tavaraa kirpparille jo heinäkuun puolivälissä. Sain vähän lisäaikaa myyntipöydälleni, ja lopuksi sain myydä tavaroita 50 prosentin alennuksella. Tästäkin huolimatta kirpparipöydän purkamisesta on vierähtänyt aikaa luvattoman paljon. Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että en muista ikinä saaneeni näin hyvää tuottoa myyntipöydästäni. Tosin täytyy myöntää, että en ole kirjannut muistiin kymmenen vuoden takaisten myyntipöytien tuottoja. Silloin myin jälkikasvun hylkäämiä leluja, jotka tekivät kauppansa todella hyvin.  Tämän kesän myyntipöytää rakentaessani mietin, m...