Siirry pääsisältöön

Tekstit

Apilankukkamehu - yllättävän hyvää!

  Kesä on tänä vuonna ollut selvästi etuajassa. Tavallisesti heinäkuinen nurmikkojen valtias valkoapila päätti aloittaa kukkimisen jo ennen juhannusta. Olen kuivannut valkoapilan kukintoja teeaineeksi jo useamman vuoden ajan. Viime kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa apilankukkasämpylöitä. Kerroin niiden tekemisestä blogipäivityksessäni Kokeilussa apilankukkasämpylät (Villi ja vihreä 25.7.2020).  Löysin viime kesänä eräästä Facebookin villiyrttiryhmästä myös apilankukkamehun ohjeen. Kokeilin mehua ja pidin siitä.  Eilen, kun olin aikeissa ryhtyä tekemään mehua, en löytänytkään ohjetta mistään. Niinpä päätin hyödyntää maitohorsmamehun ohjetta (Kaunista mehua maitohorsman kukista, Villi ja vihreä 19.7.2020). Apilankukkamehuun tarvitaan 0,5 l apilankukkia, 1 l vettä, puolikas sitruuna mehuna, 0,5 tl sitruunahappoa ja 1 dl sokeria. Näin toimin: 1. Huuhtelin valkoapilan kukinnot kylmällä juoksevalla vedellä. 2. Sujautin kukinnot sukkahousun teräosaan, jotta välttäisin myöhemmin...

Voikukkasalaatti sopii juhannuspöytään

  Voikukanlehdistä saa aikaiseksi hyvän ja terveellisen salaatin. Kokeilin juhannusaattona salaattia, johon tuli  voikukanlehtiä (sileäreunaisia), leipäjuustoa, kirsikka-/luumutomaatteja, mansikoita ja pari sitruunamelissan lehteä.   Salaattiin kannattaa poimia voikukanlehtiä, jotka ovat nuoria, pienehköjä ja ohuita. Sileäreunaiset lehdet eivät ole niin kitkeriä kuin sahalaitaiset. Huuhtelin voikukanlehdet kylmällä vedellä ja tarkistin vielä, että ne olivat hyväkuntoisia. Paloittelin leipäjuuston sekä puolitin miniluumutomaatit ja mansikat. Koristeeksi huuhtelin muutaman sitruunamelissan lehden. Jos voikukanlehtiä ei löydy tarpeeksi, mikäs estää lisäämästä mukaan salaatinlehtiä. Näin olen itsekin usein tehnyt. Jos taas voikukanlehti on kokonaan uusi tuttavuus ruokapöydässä, suosittelen leikkaamaan lehdet pienempiin osiin ja sekoittamaan salaatinlehtien sekaan. Mielestäni leipäjuustolla, miniluumutomaateilla ja mansikoilla höystetty voikukanlehtisalaatti oli erittäin hyvää...

Voikukkalikööriä juhannusjuhliin?

  Voikukkien paras kukinta-aika alkaa olla lopuillaan ainakin täällä Keski-Suomessa. Monenlaista syötävää kerkesin voikukan kukinnoista tuusata, muun muassa marmeladia, hunajaa, leipää ja pikkuleipiä. Etupihan viimeiset kukinnot päätyivät likööriin. Valmistin voikukkalikööriä ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Raportoin sen tekemisestä Hortoilijan muistiinpanoja -blogissani. Liköörin alulle laittaminen ei todellakaan ole vaikeaa. Tarvitset seuraavat ainesosat: 3 dl voikukan keltaisia kukintoja 4 dl kirkasta viinaa 2 dl sokeria 1 sitruuna (mehuna)   Näin toimin: 1. Keräsin voikukan keltaiset kukinnot niin, että vihreitä terälehtiä ei päässyt mukaan.  2. Huuhtelin kukinnot kylmällä juoksevalla vedellä. 3. Asettelin kukinnot sukkahousun teräosaan. 4. Laitoin sukkahousumytyn tilavan lasipurkin pohjalle. 5. Kaadoin purkkiin 4 dl kirkasta Leijona-viinaa. 6. Sekoitin viinaan 2 dl sokeria. 7. Puristin joukkoon mehut yhdestä sitruunasta. 8. Nostin purkin jääkaappiin tekeytym...

Drinkki kesän kunniaksi - pihlajanlehdistä

  Kokeilin pihlajanlehtidrinkkiä jo viikko sitten, mutta raportointi viivästyi viimeisten kouluviikkojen tuoksinassa. En ehkä olisi edes kokeillut moista juomaa, ellen olisi sattunut harventamaan pihamaan yli-innokkaasti leviävää pihlajakasvustoa. Osan lehdistä laitoin kuivamaan teetä varten, mutta siltikin niitä tuntui riittävän. Sääli heittää poiskaan... Useimmat löytämäni pihlajanlehtijuomien ohjeet edellyttivät sitruunahapon käyttöä. Koska sitä ei ollut saatavilla - enkä kauppaankaan jaksanut lähteä - päätin kokeilla Ilta-Sanomien verkkosivuilta löytämääni pihlajanlehtidrinkin ohjetta. IS:n ohjeen mukaan drinkkiin tarvitaan 3 l vettä, n. 1,5 l pihlajanlehtiä ja n. 3 rkl hunajaa. Koska pihlajanlehtiä ei ollut noin paljoa, pienensin ohjetta. Tällainen se oli paperilla: 1 l vettä 0,5 l pihlajanlehtiä 1 rkl hunajaa Näin toimin: 1. Huuhtelin pihlajanlehdet kylmällä juoksevalla vedellä.  2. Keitin veden ja lisäsin lehdet siihen. 3. Annoin niiden hautua puoli tuntia. 4. Siivilöin...

Koivunlehti sopii salaattiinkiin - vai sopiiko?

  Kirjoitin pari viikkoa sitten blogipäivityksessäni Kokeilin koivunlehtiteetä (8.5.2021) koivunlehtien terveysvaikutuksista. Nuoret lehdet sisältävät runsaasti C-, B2- ja B3-vitamiinia sekä A-vitamiinin esiastetta. Valitettavasti vitamiinipitoisuudet vähenevät lehtien vanhetessa.  Koska koivunlehtitee ei maistunut lainkaan hassummalta, päätin kokeilla, minkä terästyksen koivunlehdet toisivat salaattiin. Ohjeen löysin Kaleva-lehden verkkosivuilta. Ohjeen mukaan koivunlehtisalaattiin tarvitaan seuraavat ainesosat: nuoria koivunlehtiä varhaiskaalia selleriä porkkanaa Ohjeen mukaan kaikkia aineksia laitetaan salaattiin suunnilleen yhtä paljon. Koska tämä oli vasta ensimmäinen kokeiluni, en tohtinut lisätä salaattiin koivunlehtiä yhtä paljon kuin kaalia ja porkkanaa. Sellerin jätin kokonaan pois. Näin toimin: 1. Revin varhaiskaalin suikaleiksi. 2. Raastoin porkkanan. 3. Silppusin huuhdellut koivunlehdet saksilla. 4. Asettelin kaalisuikaleet, porkkanaraasteen ja koivunlehtisilpun ...

Vuohenputkesta piristystä arkiruokaan

  Ne ovat keskuudessamme taas - vuohenputket nimittäin. Tämä yleisesti vaivalloisena rikkakasvina pidetty villiyrtti on hyvää syötävää ja antaa mainion lisämausteen ihan tavalliselle kotiruoallekin.  Vuohenputken erottaa muista putkikasveista muun muassa kourumaisen varren ansiosta. Jos ei ole ihan varma, onko kyseessä vuohenputki, kannattaa käyttää hajuaistiaan; vuohenputki tuoksuu näet porkkanalta.  Vuohenputkesta voi valmistaa muun muassa pestoa, piirakkaa ja hortahakkelusta. Jos kuitenkin haluat edetä varovaisesti, kokeile vuohenputkea ensin mausteena. Yrttiä voi käyttää persiljan korvaajana, eli voit lisätä vuohenputkea kaikkiin niihin ruokiin, joihin laittaisit persiljaakin.  Älä poimi vuohenputkea autotien lähistöltä. Valitse yrteistä pienet ja vielä kiiltäväpintaiset, sillä ne ovat maukkaimpia. Poimimisen jälkeen villivihannekset kannattaa huuhdella huolellisesti kylmällä juoksevalla vedellä.   Itse olen pienentänyt vuohenputket ihan tavallisillä ke...

Kokeilin koivunlehtiteetä

  Olen tehnyt koivunlehdistä löylytuoksuja ja vartalon kuorinta-ainetta, mutta ruoanlaitossa en ole niitä juurikaan hyödyntänyt. Koivunlehdet ovat ainakin Yrttitarha-sivuston (www.yrttitarha.fi) mukaan varsin terveellistä syötävää. Nuoret koivunlehdet sisältävät C-vitamiinia, A-vitamiinin esiastetta sekä B2- ja B3-vitamiinia. Valitettavasti vitamiinipitoisuudet laskevat lehtien vanhetessa. Lehtien valkuaisainepitoisuuskin on korkeimmillaan silmujen puhjetessa. Jo juhannuksen aikaan se on selvästi pienempi. Koska koivunlehdet eivät ole näillä seuduilla vielä puhjenneet, keräsin viikolla koivunoksia ja laitoin ne maljakkoon eteisen säilytyslaatikon päälle. Poimimispäivänä oksat näyttivät tältä:  Parin päivän kuluttua lehtisilmut olivat avautuneet.   Nuorista koivunlehdistä voi tehdä vaikkapa yrttijuomaa tai teetä. Niitä voi myös laittaa salaattiin tai ruokien pinnalle persiljan tapaan. Kokeilin, miltä pienet huuhdellut koivunlehdet maistuisivat voileivän päällä. Maku e...